Suomi eteni EM-koripallossa jatkopeleihin jo kuudetta kertaa peräkkäin voitettuaan kolme alkusarjan ensimmäistä otteluaan.
Jatkopaikka sinetöityi voitolla Montenegrosta lauantaina. Susijengi voitti 85-66.
– No hyvät fiilikset totta kai. 3-0, mutta tarkoitus ei ole vain mennä Latviaan, vaan mahdollisimman hyvällä sijoituksella Latviaan. Pyritään välttämään mahdollisimman kovimmat vastustajat ensimmäiselle kierrokselle. Lähdetään parantamaan ensi maanantaina, totesi Susijengin sentteri Alexander Madsen.
Suomi oli vielä 2000-luvulla koriksen lilliputti. Maajoukkuepelit eivät juuri kansaa kiinnostaneet.
Sen jälkeen tapahtui suorastaan epätodellinen muutos.
– On se aika hienoa, jos mietitään tästä näin 15 vuotta taaksepäin, ennen näitä Bilboaa ja Sloveniaa, niin varmaan aika moni muistaa, ketkä on silloin ollut, niin varmaan aika moni muistaa, että pelattiin aika tyhjissä ja vajaissa halleissa, hehkuttaa Madsen.
– On hienoa olla osa kaikkea tätä kasvua, joka on tapahtunut Koriksessa. On aika hienoa olla mukana kaikessa tässä kasvussa, kuin koriksessa on käynyt. Hienoja tapahtumia. Hienoja reissuja, Madsen jatkaa.
Nyt Madsen jakaa vinkkejä nuoremmille pelaajille, kuten Miikka Muuriselle.
– Olen saanut vinkkejä vanhemmilta ja kokeneemmilta pelaajilta. Yritän jakaa sitten omaa kokemustani nuoremmille. Antaa vinkkejä ja jeesata elämän ongelmissa ja muuta. Toivottavasti sieltä jotain apua tulee, hän toteaa.





























