TAMPERE Ruotsin koripallo on mennyt eteenpäin, mutta ei sittenkään niin paljoa eteenpäin, että Ruotsi yltäisi EM-kisoissa neljännesvälieriin.
Montenegro voitti Ruotsin Tampereella maanantaina 87-81. Kyse oli käytännössä pudotuspeleissä, koska tappion myötä jatkopaikka ei ole enää ruotsalaisilla omissa käsissään.
– Kyllä, olen pettynyt, tiivisti Ruotsin kokenut pelaaja Ludvig Håkanson tuntemuksensa Sportivo TV:n haastattelussa.
Håkansonia harmitti, ettei Ruotsi toteuttanut parasta peliään riittävästi.
– Emme pelanneet riittävän tasaisesti riittävän pitkään voittaaksemme nämä kaverit. Mutta loppujen lopuksi pienet asiat ratkaisivat tässä ottelussa, hän sanoi.
Suomessa tappion hetkellä puhutaan useasti liian kovista paineista. Håkanson korosti, että tilanne oli kyllä uusi hänen uransa aikana. Aiemmin Ruotsi ei ollut näin lähellä jatkopaikkaa.
– Joo. Emme ole olleet ennen tällaisessa tilanteessa. Mutta Montenegrollakin oli paineita, joten paine oli kova molemmilla joukkueilla, hän sanoi.
Mutta se kuuluisa Hannu Hanhikin voi astua vielä esiin. Ruotsi menee jatkoon, jos Britannia voittaa Montenegron keskiviikkona riittävän suurella korierolla.
– Tietysti briteillä on mahdollisuus. Montenegro on suosikki, mutta toivottavasti voitamme Liettuan ja Britannia voittaa Montenegron, totesi Håkanson tästä asetelmasta.
Otto Palojärvi






























