Suomalainen urheilu on juuri näinä päivinä suorastaan paradoksaalisessa tilassa.
Samaan aikaan kun maamme yksilöurheilijoiden kärki kyntää Tokiossa yleisurheilun MM-kilpailuissa syvemmällä kuin koskaan, sinivalkoiset palloilujoukkueet tekevät suurtekoja siellä ja täällä – tarkemmin Latviassa ja Filippiineillä.
Koripallo- ja lentopallomaajoukkueet eli tuttavallisemmin Susijengi ja Veljekset tekivät vain muutaman päivän välein lähes käsittämätöntä suomalaista palloiluhistoriaa.
Termit ”käsittämätön” ja ”historiallinen” ovat ajat sitten kärsineet inflaation urheilujournalismissa, mutta näiden tekojen kohdalla ne ovat jopa liian vaatimattomia ilmaisuja.
Kerrataan nopeasti: Susijengi voitti koripallon EM-kilpailujen neljännesvälierässä Serbian, joka voitti viime vuonna Pariisin olympialaisissa pronssia. Ennen EM-kilpailuja Serbia oli maailman rankingissa toisena Yhdysvaltain jälkeen, eli Euroopan rankingin ykkönen. Susijengi oli maailmassa sijalla 20 ja Euroopassa 13:s.
Susijengi jäi lopulta yhden heiton päähän EM-pronssista. Siis joukkue, joka räpiköi 20 vuotta sitten Euroopan B-divisioonassa. Toki Suomi on ollut arvokisojen vakiokävijä jo noin vuosikymmenen ajan, mutta silti EM-kisojen saavutus oli kirkkaasti suomalaisen palloiluhistorian paras.
X X X
Kunnes ei enää ollut.
Kaksi päivää koripallon EM-pronssiottelun jälkeen lentopallomaajoukkue ylsi jo yli kaiken järjen menneeseen suoritukseen: Veljekset kaatoi kaksi edellistä olympiakultaa voittaneen Ranskan ottelussa, joka joukkueen oli pakko voittaa säilyttääkseen mahdollisuutensa MM-kilpailujen pudotuspeleihin.
Sinnehän Veljekset meni. Ja millä tavalla: ensin Suomi pakotti maailman rankingin 9. sijalla olevan Argentiinan viiteen erään, voitti sitten maailman rankingnelosen Ranskan sekä ennakkoon heikomman Etelä-Korean.
On makuasia, pitääkö Susijengin Serbia-voittoa vai Veljesten Ranska-pommia Suomen palloiluhistorian suurimpana yksittäisenä voittona. Ne ovat täysin verrattavissa siihen, että Suomi voittaisi jalkapallon arvokisoissa Brasilian tai Espanjan.
Veljesten neljännesvälierän tuloksesta riippuu, kumpi joukkue palkitaan seuraavassa Urheilugaalassa Vuoden joukkueena ja Vuoden urheiluteosta. Veljesten sijoittuminen MM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon ohittaisi jopa Susijengin EM-nelossijan.
X X X
Ei ole oikeastaan mikään yllätys, että Suomella menee nyt lujempaa palloilussa kuin yksilölajeissa. Trendi on jo pitkään ollut se, että lupaavimmat ja motivoituneimmat urheilijakyvyt päätyvät joukkuepalloilun pariin mieluummin kuin puurtamaan yksin näivettyneille urheilukentille ja kolkkoihin -halleihin.
Kirjoitin jo vuonna 2014 Urheilulehteen kansijutun otsikolla ”Palloilumahti nimeltä Suomi”. Tuolloin Suomi valmistustui lento- ja koripallon MM-kilpailuihin. Heinäkuussa 2021 jatkettiin samalla teemalla. Nyt kannessa luki: ”Suomen ihme”. Esirivissä kerrottiin, että ”Suomi on noussut Euroopan palloilumaiden eliittiin”.
Euroopassa oli tuolloin viisi maata, jotka olivat selviytyneet kaikkiin näihin seuraavan vuoden aikana käytäviin turnauksiin: jalkapallon miesten ja naisten EM-kilpailut, lentopallon miesten ja naisten EM-kilpailut, koripallon miesten EM-kilpailut ja futsalin miesten EM-kilpailut. Nämä maat olivat Suomi, Espanja, Italia, Alankomaat ja Venäjä. Ei esimerkiksi yhtään muuta Pohjoismaata.
Nyt, neljä vuotta myöhemmin, Suomen ihme rakentuu vain Susijengin ja Veljesten varaan. Jalkapallon A-maajoukkueen, Huuhkajien, uljas liito on muuttunut hallitsemattomaksi syöksykierteeksi. Huuhkajat on tullut sitten kesän 2021 EM-kisojen alaspäin lujempaa ja rumemmin kuin pahimmatkaan skeptikot uskalsivat ennustaa.
X X X
Susijengin ja Veljesten ylläpitämä ihme on suoranainen sensaatio, kun otetaan huomioon, miten pienestä massasta lajien huiput on leivottava.
Jalkapallon pelipassin hankki viime vuonna 167.308 henkilöä. Näistä 125.307 oli alle 20-vuotiaita. Näistä 94.092 oli poikia ja 30.945 tyttöjä.
Jääkiekon pelipassimäärä kaudella 2024–2025 oli 68.087 kappaletta. Toimihenkilöillä oli 10.222 passia ja naisilla/tytöillä 5.676. Harrastekiekko/tuomaripasseja oli 11.585. Kaikkiaan poikien lapsi- juniori- ja kilpakiekon pelipasseja oli lunastettu 40.604.
Koripallon lisenssi oli kaudella 2024–2025 yhteensä 22.542 pelaajalla. Näistä 16.019 oli alle 20-vuotiaita. Näistä poikia oli 9.658 ja tyttöjä 6.361.
Lentopallon lisenssimäärä on kaikkineen noin 11.000.
Eli maan kaksi suurinta lajia, jalkapallo ja jääkiekko, veivät ”päältä” yhteensä lähes 170.000 nuorta, joista poikia on noin 135.000. Sitten on vielä salibandy. Kori- ja lentopalloon jää massalla mitattuna murusia.
Jalka-, kori- ja lentopalloa nimenomaan pitää verrata toisiinsa. Näitä kolmea joukkuepalloilulajia harrastetaan maailman joka kolkassa. Vielä jokunen vuosi sitten kansainvälisellä lentopalloliitolla oli enemmän jäsenvaltioita kuin millään muulla palloilulajiliitolla maailmassa.
Minulla on kaksi kysymystä:
1) Miten ihmeessä kori- ja lentopallo pystyvät kilpailemaan maailman huipulla noilla harrastajamäärillä?
2) Mitä ihmettä siellä jalkapallossa puuhastellaan, kun tuosta massasta ei ole saatu kasvatettua yhtään Euroopan kärkisarjoihin kelpaavaa kenttäpelaajaa?
X X X
Yritän myös vastata.
Kori- ja lentopallossa on jo vuosituhannen alussa luotu ammattilaisten johdolla pitkän aikavälin strategiat, joita on seurattu ja toteutettu arjessa. Näissä lajeissa on panostettu varsinkin valmentajakoulutukseen. Oletteko panneet merkille, miten paljon maailmalla on menestyneitä suomalaisia koripallovalmentajia?
Näissä lajeissa erityisesti maajoukkuetoiminnassa rima ja vaatimustaso on nostettu äärimmäisyyksiin. Kaikki se, mikä tähtää menetykseen (harjoittelu, ravinto, lepo, psyykkinen valmennus jne.) tehdään pilkulleen eikä sinne päin. Sama kulttuuri on jalkautettu myös nuorten maajoukkueisiin. Nämä liitot hakevat valmennusoppia ulkomailta ja jalostavat oppinsa Suomeen sopiviksi.
Etenkin Susijengin kohdalla menestys perustuu pitkäjänteisyyteen. Jos pitäisi nimetä yksi tekijä, tämä olisi tietysti entinen päävalmentaja, nykyinen valmennuksen johtaja Henrik Dettmann. Hän on johtanut toimintaa oikeastaan jo 1990-luvun alusta. Välissä hän kävi muun muassa valmentamassa Saksan MM-pronssille, ja vuodesta 2004 Dettmann on heiluttanut Suomi-koriksen tahtipuikkoa.
Oikeastaan koko saman ajan Susijengin ytimeen ovat kuuluneet ex-pelaajat, sittemmin valmennustiimissä vaikuttaneet entiset suurpelaajat Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko. Myös nykyinen päävalmentaja Lassi Tuovi on ollut mukana marinoitumassa jo pitkään.
Koripalloon on luotu oma, suomalainen tapa pelata ja täysin uniikki kulttuuri joukkueen toimintaan – ja niistä on pidetty kiinni. Yksi menestyksen kivijalka on Helsinkiin vuonna 2011 perustettu Helsinki Basketball Academy, jossa nuoret pelaajat pystyvät yhdistämään tavoitteellisen harjoittelun ja koulunkäynnin. EM-kisajoukkueen kahdestatoista pelaajasta puolet oli HBA:n käyneitä.
Lentopallossa päävalmentajat ja linjaukset ovat muuttuneet useammin, mutta yhtä kaikki toiminnan pääperiaatteet ovat pysyneet samoina – ja vaatimustaso pilvissä.
X X X
Tekisi mieli uskoa, että myös jalkapallossa vaatimustaso ja kulttuuri ovat yhtä ”tapissa” kuin Suomen menestyslajeissa, mutta tulokset kertovat muuta. Toki Pikkuhuuhkajat oli pitkästä aikaa EM-kilpailussa, kuten Helmaritkin, mutta pysytään nyt miesten maajoukkueissa.
Huuhkajien pelaamisesta tai kulttuurista on ollut vaikea löytää punaista lankaa, paitsi Markku Kanervan päävalmentajakaudella. Sen kauden vaan annettiin jatkua liian pitkään. Peli ja tulokset alkoivat sakata jo ”Riven” viimeisinä vuosina. Lopulta Suomen päävalmentajuus ei ollut enää houkutteleva pesti Euroopan huippunimille.
Paradoksaalisinta tässä kaikessa on, että nimenomaan jalkapallossa on viime vuosikymmeninä satsattu valtavasti olosuhteisiin. Lämmitettyjä tekonurmikenttiä on noussut kuin sieniä syyssateella. Kori- ja lentopallon fasiliteetit eivät ole kehittyneet läheskään samaan tahtiin.
Ehkä kyse onkin juuri tästä. Miksi ihmeessä Suomeen on rakennettu valtava määrä tekonurmia? Kaikissa oikeissa jalkapallomaissahan jalkapalloa pelataan edelleen luonnonnurmella. Jos ne samat lämmitysputket laitettaisiin luonnonnurmen alle, ne pitävät senkin sulana läpi talven ihan samalla tavalla kuin tekonurmen.
Vielä kaksikymmentä vuotta sitten, silloin kun koripallomaajoukkue kynti B-divarissa, Suomen jalkapallomaajoukkueen avauskokoonpanon olisi pystynyt valitsemaan Englannin Valioliigasta. Niin. Miettikääpä sitä ja kelatkaa vähän taaksepäin. Valioliigasta. Nyt Suomella on Euroopan viidessä kärkisarjassa yksi pelaaja, maalivahti Lukas Hradecky Ranskan liigan AS Monacossa.
Olivatko Jari Litmanen, Sami Hyypiä, Jonatan Johansson, Teemu Tainio, Antti Niemi ja kumppanit saaneet oppinsa tekonurmilla?
Väitän niin kauan, kunnes joku toisin todistaa, että tekonurmibuumi ja Suomen pelaajatuotannon romahdus ovat suorassa yhteydessä toisiinsa. Kun alusta vaihtuu, kyseessä on eri laji. Kysykää vaikka José Mourinholta, joka teki mielipiteensä tekonurmista selväksi hänen tuolloin valmentamansa AS Roman pelattua Helsingissä HJK:ta vastaan syksyllä 2022.
Suomi on koko tämän vuosituhannen ajan kasvattanut varmasti kelvollisia tekonurmifutaajia, ja Suomi voisi menestyäkin (ainakin nykyistä paremmin) tekonurmifutiksessa. Tekonurmilla kasvaa sinänsä teknisesti taitavia pallonkäsittelijöitä, mutta pallon liike ja sitä myötä pelin vauhti on aivan erilainen kuin luonnonnurmella, ja pelistä jää pois lukuisia oleellisia elementtejä, kuten liukutaklaukset.
Tekonurmien rakentaminen luonnonnurmella pelattavan pelin harjoitteluun on sama kuin tehtäisiin parketti salibandyn harjoitteluun tai kumimatto kori- ja lentopalloon sekä futsaliin. (Kotikaupungissani Jyväskylässä muuten tehtiin tämäkin, mutta se on kokonaan toinen juttu.)
X X X
Olosuhteiden lisäksi toinen syy futiksen kyykkäykseen on se, että Suomen jalkapallon pienet piirit luulivat 2000-luvun alussa keksineensä pyörän uudestaan ja viisasten kiven, jolla Suomen futis saadaan räjähdysmäiseen nousuun.
Eerikkilän kabineteissa syttyi rivi lamppuja, kun siellä hoksattiin, että jalkapallo on (Suomessa) niin sanottu varhaisen erikoistumisen laji. Niinpä futispiirit alkoivat kailottaa, että jalkapallossa huipulle pyrkivien juniorien pitäisi harjoitella mahdollisimman nuorena mahdollisimman paljon jalkapalloa – ja vain jalkapalloa.
Arkijärki ja lukuisat tutkimukset maailmalta kertovat, että mahdollisimman pitkään jatkuvasta monilajisuudesta ja ennen kaikkea monipuolisesta harrastamisesta on suurta hyötyä aikuisuuden urheilu-uralle.
Mutta Suomen futispiirit eivät usko.
Tulokset näkyvät nyt karusti tauluilla ympäri Euroopan. Parhaiten asian tiivisti Kuopion Palloseuran naisten päävalmentaja Ollipekka Ojala keskiviikkona, kun KuPS oli hävinnyt Euroopan liigan karsinnoissa tanskalaiselle Nordsjällandille yhteismaalein 2–8 (1–3 ja 1–5).
– Tämä ottelu näytti, että kyllä meidän koko suomalaisessa futiksessa pitää jotain tehdä paremmin. Tänään tanskalainen akatemiajoukkue vei meitä aika pahasti, Ojala sanoi Urheiluruudussa.
Kuunnellaanko Töölön Urheilukadulla, mitä maakunnista huudellaan? Ehkä kannattaisi.
Onneksi suomalainen urheilufani pääsee taas sunnuntaina näkemään, kun Veljekset tekee suomalaista, lähes käsittämätöntä, palloiluhistoriaa.
Juttua muokattu 19.9. kello 13.15. Täsmennetty jääkiekon pelipassien määrä sekä jalkapallon ja jääkiekon junioripelaajien kokonaismäärä.
Harri Pirinen
