TAMPERE Koripallon EM-turnaus alkoi keskiviikkona Tampereella Liettuan ja Britannian ottelulla.

Liettua vei odotetusti voiton, vaikka ei pelannut alussa kovinkaan hyvin. Loppulukemat 94-70 eivät jättäneet mitään epäselvyyttä joukkueiden tasoeroista.

Paikan päällä Nokia-areenalla oli reilut 4000 katsojaa. Heistä kolmannes oli liettualaisia, jotka pitivät mukavasti ääntä katsomossa.

– Tiesimme, että he kannustavat meitä. Haluan kiittää fanejamme. He ovat aina olleet mahtavia ja kannustaneet meitä. Teimme kaikkemme, jotta emme tuottaisi heille pettymystä, kommentoi maajoukkueessa levypalloennätyksensä tehnyt Liettuan NBA-tähti Jonas Valanciunas Sportti.com:lle.

Brittifaneja paikan päällä ei juuri näkynyt. Brittipaitaan sonnustautuneita faneja katsomosta bongattavissa seitsemän. Brittilippuja katsomosta löytyi kolme, joista yksi liettualaisten fanikatsomosta.

– Tietysti toivoisi niin paljon faneja kuin olisi mahdollista. Fanit antoivat meille energiaa. Tunsimme heidän läsnäolonsa, vastasi viime kaudella Salon Vilppaassa pelannut Britannian Amin Adamu kysymykseen fanien vähäisestä määrästä Sportti.com:lle urheilujargonin perusoppikirjan mukaisesti.

Koripallo on Britanniassa pieni laji, mutta niin on jääkiekkokin. Fanitoiminnassa Britanniassa paikallinen jääkiekkomaajoukkue vie koripallosta kuitenkin selkävoiton.

Vuonna 2022 jääkiekon MM-kisoissa Tampereella paikan päällä oli satoja brittifaneja joukkuettaan kannustamassa.

Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)