Los Angeles Lakersin onnistunut kausi NBA:ssa sai synkkiä pilviä viime viikolla. Joukkueen supertähti Luka Doncic ja toinen avainpelaaja Austin Reaves loukkaantuivat molemmat muutaman päivän sisään.
Lakersin tämän kauden pistetilaston ykkönen Doncic sai takareisivamman ottelussa viime kauden mestaria Oklahoma City Thunderia vastaan. Reaves kärsii vammasta vatsalihaksesta.
Tähdistä kummankin odotetaan olevan sivussa runkosarjan loppuun ja todennäköisesti myös ensimmäisen pudotuspelikierroksen ajan.
Läntisessä konferenssissa kolmantena oleva Lakers hakee viimeisillä kierroksilla mahdollisimman hyvää sijoitusta pudotuspeleihin.
Doncicin ja Reavesin poissaolojen myötä LeBron Jamesilla on entistä suurempi rooli joukkueen menestyksellä. Entinen NBA-pelaaja Iman Shumpert uskoo 41-vuotiaan veteraanin kykyihin kannatella ryhmää.
Shumpertin mielestä Lakersin täytyy pysyä kilpailukykyisenä kunnes Doncic ja Reaves ovat taas kunnossa. Tärkeintä on, että James pidetään virkeänä.
– Jos LeBron James saa tarvitsemansa levon pelien välissä, uskon hänen pystyvän kantamaan heitä niin pitkään, että toinen heistä palaa takaisin, Shumpert arvioi ESPN:lle.
Shumpert mainitsi myös, että selkeät rutiinit ja rakenteet voivat auttaa Lakersia voittamaan otteluita myös vajaalla kokoonpanolla.
Lakers on voittanut historiassaan 17 NBA:n mestaruutta. Niistä viimeisin tuli vuonna 2020 Jamesin kanssa.

































