TAMPERE Lauri Markkanen jäi pimentoon, kun Saksa voitti koripallon EM-kisoissa Suomen Susijengin koriluvuin 91-61.
Saksa on hallitseva maailmanmestari ja olympiakisojen nelonen. Tasoero näkyi karulla tavalla.
– Kyllä fyysisesti sai pelata, eikä tullut näissä kahdessa vikassa virheitä. En tiedä, mikä muuttui, mutta en lähde sen enempää kommentoimaan. Koen, että ihan samanlaisia rikkeitä tuli kahdessa ensimmäisessäkin pelissä, kommentoi Markkanen.
Markkasta sai ottaa kovempaa Liettua- ja Saksa-peleissä kuin aiemmissa kolmessa pelissä. Markkanen ei tuomareita halunnut arvostella.
– Semmoista se on. Ei me ikinä syytetä ketään muuta niistä. Tiedostan, että tuomareilla on maailman vaikein duuni tossa. Pitää itse pystyä vaan parempaan. Ei se sen kummempaa, totesi Markkanen.
Markkanen korostaa, että vastassa oli yksi maailman kovimmista maajoukkueista.
– Hyvä joukkue tietysti. Niillä on kokoa joka pelipaikalle. Pystyvät puolustamaan ja tietysti ovat pelanneet pitkään yhdessä. Pystyivät tekemään elämän tukalaksi. Ei ollut tietysti helppoa. Urheilussa on hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Kaikesta pystyy onneksi oppimaan, hän sanoi.
Markkanen korosti, että vastustajan kovuus näkyi erityisesti levypallotilanteissa-
– Ei saatu suojeltua koria. Kun saatiin ne ohiheittämään, niin levypalloissa niiden koko näkyi ja se pelikovuus. Ei ollut meiltä paras peli. Musta tuntui, että paremmin pystytään laittamaan kampoihin, mutta hyvä jengihän siellä oli.
Markkasella ei kulkenut myöskään Liettuaa vastaan ihan odotetusti. Hän ei ole huolissaan.
– Kroppa tuntuu ihan hyvältä. Joskus menee heitot sisään ja joskus ei. Valitettavasti nyt pari peliä on kolissut vähän rautoihin, mutta ei ole luotto mihinkään hävinnyt. Kaikki tuntuu ihan hyvältä vieläkin. Rytmipeliähän tää on. Yritetään läheltä koria saada rytmiä ekaksi. Sitten kaukoheitotkin tuntuu helpommilta.
– Jos tulee vaikeista paikoista heittoja, kun ei ole sitä rytmiä, on vaikeampaa heittää. Sitä varten tässä yritetään kehittyä, hän lisäsi.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi korosti, että Markkasen pitäisi pelata paremmin. Markkanen myönsi tämän.
– Screenien tekeminen ja sitä kautta saada palloa pelialueelle ja kopit siihen kongin kaarelle. Pitäisi pelata puolessa kentälle selkä korille päin, että pystytään hyökkäämään kunnolla. Pienet yksityiskohdat. Siihenhän se loppujen lopuksi ratkeaa. Päästäänkö me hyville vai kohtalaisille paikoille. Sitten prosenteissa se näkyy.
– Mun pitää skriinata enemmän ja sitä kautta luoda joukkuekavereille pelipaikkoja. Me kaikki pystytään tekemään skriinejä paremmin. Sitä me lähdetään hakemaan lauantain peliin, hän jatkoi.
Lauantaina Suomi pelaa Riiassa Serbiaa vastaan neljännesvälieräottelussa. Kyyti tulee olemaan kovaa.
– Me ollaan menossa Latviaan. Siellä on vielä isompi matsi kuin tämä. Kaikki katseet siihen tietysti, Markkanen päätti.
Otto Palojärvi





























