TAMPERE Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi oli kovilla EM-kisojen avausottelussaan keskiviikkona Ruotsia vastaan.

Tiukka taistelu päättyi kuitenkin Suomen voittoon. Susijengi oli länsinaapuria parempi koriluvuin 93-90.

– Vaikea peli. Ruotsia vastaan on aina hauska pelata ja se on hyvä joukkue. Niillä on paljon kokemusta. Mun mielestäni tosi hyvä takakenttä, kommentoi NBA-tähti Lauri Markkanen.

– Tänään hauska matsi. Meillä se ei oikein auennut. Piti vaan luottaa, että jossain vaiheessa peliä se sitten aukeaa ja nyt se tapahtui ihan tossa lopussa. Saatiin muutama pinnan ero. Se riittää turnauksessa, mutta kyllä meillä on paljon parannettavaa, Markkanen jatkoi.

Markkanen myönsi joutuneensa fyysisesti koville.

– Ei tässä mitenkään enempää väsytä kuin normaalistikaan. Tämmöisessä pelissä laittaa koville, kun on niin isot panokset. Kyllähän se väsyttää.

Markkasella kramppasikin ottelun aikana. Siitä hän antoi kunniaa ruotsalaisille.

– Jännää. Ei hirveän monesti ole tapahtunut. Kyllä mä kehuinkin siinä Gaddeforsia, että laitoitte koville, kun tämmöistä tapahtuu. Ei siinä mitään. Sitä hoidetaan tänään ja huomenna ja valmiina sitten perjantaina.

Moni odotti Susijengiltä murskavoittoa, mutta nyt kävikin näin. Markkanen vakuutteli, ettei Ruotsi tarjonnut yllätystä.

– Sehän me tiedettiin. Ruotsi on tosiaan hyvä joukkue. Ei se tullut meille mitenkään yllätyksenä. Niillä on hyviä jätkiä ja vetivät kovia heittoja. Me yritettiin nostaa vähän painetta ja sitten ne sai muutaman layupin siinä. Me ei saatu oikein otettua niiden itseluottamusta pois meidän puolustuksella. Sitä me lähdetään sitten kehittämään.

Markkanen ei kiistänyt, etteikö jännitystäkin olisi ollut.

– Varmasti. Ihan sama, kuinka monta kertaa EM-kisoissa on ollut mukana. Kotikisoissakin ollut toinen kerta. Eka peli on aina eka peli. Siihen on hirveästi latautumista. Pitää tehdä, mitä pystyy, että saadaan se voitto. Se me tehtiin tänään riittävän hyvin, että saatiin se suoritettua. Mutta kyllä me pystytään pelaamaan paremmin. Ei tässä mitään ihmeitä tarvitse keksiä. Pitää palata omalle tasolleen, niin hyvä tulee.

Tampereen Nokia-areena oli lähes täynnä. Markkanen kiitteli yleisöä tuesta. Tunnelma todellakin oli katossa, vaikka yleisö hieman hiljenikin Ruotsin oltua johdossa.

– Eihän sitä mistään muualta saa tällaista kokemusta. Iso kiitos faneille taas jälleen kertaan. Siellä on vissiin pari seuraavaa peliä loppuunmyyty. Odotetaan samanlaista mekkalaa.

Markkasen kevään pyyntöön vastattiin, mitä yleisön kannustukseen tulee.

– Tampereella laitoin haasteen silloin keväällä, että katotaan, mitä ne pystyy tuomaan kehiin. Ja hyvä oli kyllä. Fanit pystyy parantamaan myös. Kyllä se kuudes pelaaja on meille aina tosi kova voimavara. Olisi ollut vaikea voittaa ilman heidän tukeaan.

Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)