Mikko Korhosen kausi European Tourilla käynnistyy torstaina Joburg Openissa. Peter Erofejeffille kisa on kauden kolmas, hän debytoi Tourilla Qatarin ja Dubain kilpailuissa.

Joburg Open on ensimmäinen kolmesta perättäisestä Etelä-Afrikassa pelattavasta kisasta joihin Korhonen ja Erofejeff osallistuvat. Royal Johannesburg & Kensington Golf Clubin kahdella kentällä käytävässä kilpailussa on mukana yli 200 pelaajaa, joista vain 65 ensimmäistäja saman tuloksen pääsevät viikonlopun kierroksille.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kilpailun palkintosumma on 1,3 miljoonaa euroa. Kaudella 2012 voittaja oli karsinnoista korttinsa uusinut Branden Grace, joka voitti vuodenaikana neljä kertaa päätourilla.

Korhonen selvitti marraskuun lopulla pelatuissa karsinnoista toisen kerran kortin päätourille. Vastaavaan ovat pystyneet suomalaisista vain Anssi Kankkonen ja Mika Piltz 1990-luvulla.

– Kenttä pelaa aika pitkänä, rullia ei tule. Veto paranee joka päivä, keskiviikkona pelattiin ysi ja tekeminen oli ihan jees. Vanha tuttu caddie Dumi kantaa reppua, Korhonen kertoi kisan aattona golfpisteen tiedotteessa.Mikko Korhonen on pelannut uransa aikana 31 kisaa ET:lla. Jatkoonpääsyjä on kertynyt peräti 17.Kaudella 2011 Korhonen oli ET:n rahalistan 166. Ansioita kertyi 113.821. euroa.

– Selkeä tavoitteeni on pelata ehjä kausi, napsia hyviä sijoituksia ja varmistaa paikka myös kauden 2014 kiertueelle.

Erofejeffin kausi jo hyvässä vauhdissa


Peter Erofejeff matkusti Johannesburgiin suoraan Dubaista, jossa hän pelasi toisen kierroksen upeaan tulokseen 67, mutta karsiutui kuten myös edellisellä viikolla Qatarissa.

– Ihan hyvä fiilis ja lyöntikin ok tikissä.Pientä säätöä siellä täällä,mutta kisan alkaminen hoitaa homman kuntoon. Kahdesta kentästäEast on kireä ja pitkä, pariin pelaaminen on jo hyvä suoritus. West on taas selkeästi ilotulitusta, sillä pitää mennä alle parin.-Pallo lentää ohuessa ilmanalassa mailan verranpidemmälle ja se on tuottanut vähän arpomista kun 170m matkaa ja rautaseiska riittää lipulle. Johannesburg on paikkana todella kiva.Ihmiset ystävällisiä ja ruoka on loistavaa. Poliisisaattueessa on menty hotellilta kentälle johtuen ruuhkista, Patu Erofejeff kiteytti omat kuulumisensa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)