Pikajuoksija Emma Tainion, 21, ja häntä valmentaneen Markku Leppäsen, 77, tiet ovat eronneet. Molemmat ovat vahvistaneet asian Ilta-Sanomille.
Leppänen ei ollut suostunut valottamaan eron taustoja IS:lle, mutta Tainio oli kommentoinut tapahtunutta. Yhteistyö oli katkennut Kalevan kisojen jälkeen.
– Henkilökemiamme eivät toimineet. Olemme Markun kanssa hyvin erilaisia ihmisiä. Tulemme kyllä toimeen, mutta valmennussuhde vaatii muutakin kuin tulla toimeen. Päätös tuli hänen puoleltaan, Tainio kertoo.
Kilparatojen lisäksi tänä kesänä somemaailmassa kohauttanut Tainio toteaa, että hän olisi saattanut päätyä itsekin samaan ratkaisuun. Tainio ei kokenut, että ympäristö oli enää hedelmällinen edistää huippu-urheilua.
Tainio sijoittui elokuun Kalevan kisoissa toiseksi 100 metrillä ja 200 metrillä.
































