Suomalaisen käsipallon pääsarja Aktialiiga pyörähtää käyntiin perjantaina kahdeksan joukkueen voimin.
Riihimäen Cocks on hallitseva mestari viime vuodelta, kun Cocks kaatoi BK-46:n finaaleissa. Joukkueet ovat kärkisuosikit tälläkin kaudella.
– Haluamme revanssin viime kauden finaaleista. toteaa BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg ytimekkäästi.
Vaikka kärkikaksikko on ennakkoasetelmissa suhteellisen selvä, kaudesta odotetaan kaikkiaan tasaista. Viime kauden pronssijoukkue GrIFK saa ennakkoon haastajia niin HIFK:sta, SIF:sta kuin Dickenistäkin ja myös ÅIFK on yllätysvalmis ja sarjatulokas EIF on myös heittämässä omaa haastettaan muille.
Runkosarjasta kahdeksan joukkueen sarjasta kaksi parasta jatkaa suoraan välieriin ja sijoille 3-6 pelaavat puolivälierät, joten panokset nelinkertaisessa runkosarjassa ovat kovat.
Lähde: Suomen Käsipalloliitto
































