
Maanantaina on tiedotettu tennismaailmasta ikävä uutinen, kun Japanin 35-vuotias tennistähti Kei Nishikori joutuu jättämään myös Wimbledonin väliin tänä kesänä.
Niskori joutui vetäytymään Ranskan avoimista, jossa japanilainen olisi kohdannut ensimmäisellä kierroksella lopulta Ranskan avoimet voittaneen Carlos Alcarazin.
Matsuen kaupungista kotoisin oleva Nishikori on pelannut erinomaisen uran. Palkintorahaa kokenut japanilainen on tienannut yhteensä lähes 26 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
Nishikori on edennyt urallaan jokaisen grand slam -turnauksen puolivälieriin vähintään kerran ja US Openin finaaliin syksyllä 2014. Tuolloin kokenut kroatialaistykki Maric Cilic oli loppuottelussa vahvempi kolmessa erässä.
Japanilaisen kaavio oli jäätävä US Openin finaaliin, sillä neljännellä kierroksella Nishikori kaatoi kovasyöttöisen Milos Raonicin viidessä erässä ja puolivälierässä kolminkertaisen grand slam -voittaja Stan Wawrinkan myös viidessä erässä.
Välierässä Nishikori kaatoi neljässä erässä Serbian ykkössijoitetun Novak Djokovicin, mutta loppuottelussa tankki oli tyhjä.