Tenniksen entinen maailmanlistan vitospelaaja, Kanadan 31-vuotias Eugenie Bouchard on päättänyt uransa.
Bouchardin viimeiseksi turnaukseksi jäi Kanadan Masters-turnaus, joka pelattiin hänen kotikaupungissaan Montrealissa. Toisella kierroksella kanadalainen hävisi Sveitsin Belinda Bencicille kolmen erän taistelun jälkeen 6-2, 3-6, 6-4 -lukemin.
– Minulla oli aina tunne, että tulen lopettamaan urani täällä. Montrealissa olen syntynyt ja kasvanut, joten se vain tuntuu oikealta. Tämä on tunteellinen hetki, mutta halusin tällaisen hetken, sillä urani ansaitsee sen, kommentoi Bouchard viimeisen ottelunsa jälkeen.
Vuonna 2014 Bouchard voitti ainoan WTA-kiertueen turnauksensa ja nousi WTA-listalla sijalle viisi. Samana vuonna kanadalainen eteni Australian sekä Ranskan avoimissa välieriin, ja Wimbledonissa finaaliin. US Open jäi vaiheeseen loukkaantumisen takia. Loukkaantumiset pilasivat lopulta todella lahjakkaan kanadalaisen uran.































