Suomen kaikkien aikojen menestynein miesalppihiihtäjä Kalle Palander liittyy alppi- ja freestylehiihdon lajiyhdistyksen (Ski Sport Finland) alppimaajoukkueen vahvuuteen. Palander tuo oman kokemuksensa myötä alppimaajoukkueeseen aimo annoksen asiantuntemusta.
Palander liittyi Suomen joukkueen vahvuuteentorstaina Söldenissä ja mies on innoissaan uudesta pestistä asiantuntijavalmentajanaSki Sport Finlandissa.
– En ole malttanut housuissa pysyä jamaajoukkueen toppa-asun vetäminen ylle pisti suorastaan kylmät väreetselkärankaa pitkin. Aloitetaan kuitenkin rauhassa ja tuskin vielä Söldenissämitään isompaa roolia tulen ottamaan, Palander kommentoi tuoreeltaan.
Palander toimii alppimaajoukkueessaasiantuntijan roolissa, samaan tapaan kuin Tanja Poutiainen TEAM 2018-tyttöprojektissa. Palander osallistuu maajoukkueen toimintaan niinharjoituksissa kuin myös tulevissa kilpailuissa, lisäksi entinenmaailmanmestari jatkaa edelleen Yle Urheilun alppihiihtolähetystenasiantuntijana. TV-kommentaattorina hän toimii niin Levin maailmancupissa kuinmyös alppihiihdon MM-kisoissa helmikuussa.
– Hieman on tällainen kaksoisrooli ja senjohdosta pitää käydä valmennusjohdon kanssa tarkkaan läpi miten kuviot Levilläja MM-kisoissa toimivat. Levin osalta urheilijoiden kanssa teen hommia ennenkaikkea valmistavilla leireillä Rukalla ja sitä kautta saan tuotuatv-katsojille viimeisimmät sisäpiiritiedot alppihiihtomaailmastaomakohtaisesti, Palander suunnittelee.
Ski Sport Finlandissa ollaan tyytyväisiä, ettäyhteistyö alppirinteiden väriläiskän kanssa viimein käynnistyy.
– Kallen oma huikea ura ylä- ja alamäkineen onluonut sellaisen kokemuksen, joka pitää saada nuorten urheilijoiden käyttöönuran rakentamisessa ja eteenpäin viemisessä. Uskon, että hän pystyy omallatoiminnallaan tuomaan voittaja-asennetta urheilijoille ja auttamaan heitä myösvaikeina hetkinä. Vaikea kuvitella nuorelle urheilijalle parempaa mentoria kuinPalander, Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja Marko Mustonen summaa.

































