Vaahteraliigan loppuottelu Vaahteramalja pelataan lauantaina 35:nnenkerran. Sonera Stadiumilla vastakkain on runkosarjan kärkikaksikko,turkulainen Anders Trojans ja Helsingin Roosters.
Joukkueet ovat sarjanperinteikkäimpiä, ja kohtaavat loppuottelussa nyt seitsemättä kertaa.Roosters on voittanut keskinäisistä loppuottelukohtaamisista viisi,Trojansin ainoa mestaruus puolestaan tuli juuri Roostersin kustannuksellavuonna 2003.
Roosters ja Trojans ovat Vaahteraliigan perinteikkäimpiä seuroja, muttavielä kolme vuotta sitten joukkueet muodostivat Vaahteraliiganjumbokaksikon. Roosters nousi sittemmin voittamaan kaksi edellistä Suomenmestaruutta, Trojans haki viime kaudella vauhtia ykkösdivisioonasta jateki tällä kaudella historiaa etenemällä ensimmäisenä nousijajoukkueenaVaahteramaljaan.
Runkosarjassa Roosters voitti molemmat joukkueiden keskinäiset kamppailut.Roostersin pitkäaikainen pelinrakentaja Robert Johnson loukkaantuikesällä, ja joukkue joutui hankkimaan tilalle Sean Sheltonin.
– Olemme jäljessä muita joukkueita siinä mielessä, että meillä on käsissäheinäkuusta asti rakennettu kyhäelmä, kun muut ovat voineet kehittääsysteemiään keväästä. Olemme koko ajan menneet eteenpäin, ja onneksiolemme saaneet myös luottaa hyvin pelanneeseen puolustukseemme, Roostersinpäävalmentaja Juha Hakala sanoo.
Siinä missä Roosters luottaa hyökkäyspelissään enemmän heittopeliin,turkulaiset ovat enenmmän juoksupelijoukkue. Avainpelaaja onyhdysvaltalaiskeskushyökkääjä Jocques Crawford, joka on toisen polvenvaahteraliigapelaaja. Hänen isänsä Xavier Crawford pelasi VaahteramaljassaTrojansin paidassa 20 vuotta sitten.
Turkulaisten hyökkäyksen linja on raivannut erinomaisesti juoksutilaaCrawfordille koko kauden, mutta finaalin alla kysymysmerkkinä on NFL:nkinportteja kolkutelleen linjamiehen Karri Kuuttilan pelikunto.
– Linjapelillä on ottelussa aivan älyttömän suuri merkitys. Karrin tilanneon parantunut, mutta pelikunto ratkeaa vasta ottelupäivänä, Trojansinpäävalmentaja Mikko Virolainen kertoo.
Roostersin laitahyökkääjä Ville Palikainen on voittanut urallaan jo 11Suomen mestaruutta Roostersin ja Porvoon Butchersin paidassa.Vaahteramalja on Palikaiselle jo 14:s.
– Kova matsi on tulossa. Turun puolustus on ollut tosi kova, mutta mepystymme kyllä matchaamaan heitä vastaan. Meillä on aseita enemmän kuinmitä katsomoon näyttää, Palikainen vakuuttaa.

































