Judomaailma sai kuulla perjantaina suru-uutisen. Judohistorian yksi merkittävimmistä ikoneista hollantilainen Anton Geesink kuoli 76 vuoden iässä.
Anton Geesink tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi voittamalla Tokion vuoden 1964 olympialaisissa ainoana ei-japanilaisen judon kultamitalin. Geesinkin voitto tuli japanilaisten kuninkuusluokassa eli avoimessa painoluokassa.
Geesinkin huikea judoura kansainvälisellä tasolla kesti vuodet 1951-67. Hän voitti kaikkiaan 21 Euroopan mestaruutta, kolme maailman mestaruutta sekä Tokion olympialaisten näytöslajina olleen judon kultamitalin. Vuonna 1961 hän voitti ensimmäisenä ei-japanilaisena maailmanmestaruuden.
Geesink oli omana aikakautenaan poikkeuksellisen suurikokoinen judoka. 198 senttimetrin pituus ja yli 140 kilon paino olivat 50-60-lukujen judossa harvinainen näky. Geesinkin vahvuus hyvän fysiikan lisäksi oli se, että hän osasi hyödyntää pituusylivoimansa erinomaisesti.
Geesink vieraili Suomessa useita kertoja opettamassa judoa. Vierailullaan Turun Judoviikolla vuonna 1980 hän hämmästytti suomalaisia ilmestyen Kupittaan urheiluhalliin kirkkaan oranssi judopuku päällään. Geesink kertoi suomalaisille, että hänellä on kaksi syytä pukeutua oranssiin judogiin. Ensinnäkin oranssi ilmensi hollantilaisuutta ja toiseksi hän halusi leirin pääopettajana erottua porukasta. Liki kaksimetrisen jättiläisen jälkimmäinen perustelu aiheutti naurunpyrähdyksiä. Myöhemmin Geesink antoi merkittävän panoksensa sille, että judo-otteluissa toisella ottelijalla on sininen ja toisella valkoinen judopuku ottelujen seuraamisen helpottamiseksi.
Anton Geesink syntyi 6. huhtikuuta 1934 Utrechissa. Hän oli Kansainvälisen Olympiakomitean jäsen vuodesta 1987. Urheilu-uransa jälkeen Anton Geesink toimi opettajana urheilun parissa.