Miesten sprinttihiihto alkoi suomalaisittain vaisusti, kun ainoastaan Joni Mäki ja Niilo Moilanen selvittivät karsinnoista tiensä jatkoon, mutta heidänkin matka päättyi erävaiheeseen. Mäki näki kuitenkin hyvää.
Mäki jäi omassa erässään neljänneksi ja oli lopulta 29. Mäki peräänkuulutti itseltään rohkeampaa alkua, mutta jatkaa hyvillä mielin tourin seuraavaan kisaan.
– Karsinnassa ei ollut vielä ihan semmoista kulkua mitä olisin toivonut, mutta erään sitten parani kyllä fiilis. Siinä olisi pitänyt olla rohkeampi siihen alkuun, että ois muutaman sijan korkeammalla hiihtänyt, mutta loppu tuli kuitenkin silleen ihan hyvin, että siitä jäi positiivinen fiilis, Mäki arvioi Hiihtoliiton tiedotteessa.
Maanantaina Tour de Ski jatkuu perinteisen hiihdon 10 kilometrin väliaikalähdöillä.
– Tästä on hyvä jatkaa ja huomenna sitten kauden ensimmäinen pertsan normaalimatka, että katsotaan mitä sieltä tulee vastaan, pohti Mäki.
Kovatasoinen karsinta koitui muiden suomalaismiesten kohtaloksi. Lauri Vuorinen jäi ensimmäisenä hiihtäjänä kuuden sadasosan erolla ulos erävaiheesta ja oli lopputuloksissa 31. Petteri Koivisto oli 67., Perttu Hyvärinen 79., Ristomatti Hakola 85., Niko Anttola 89. ja Iivo Niskanen 91.
































