Video: Sportivo TV

Sunnuntaina suomalaisia nähdään yhteensä viidessä lajissa kilpailemassa. Konkaritoimittaja Jari Porttila näkee Suomella olevan edellytykset taistella mitaleista kahdessa lajissa.

Päivä alkaa Rosa Pohjalaisen syöksylaskulla, jonka jälkeen vuorossa on miesten yhdistelmähiihto. Sen jälkeen edessä on ampumahiihdon sekaviesti ja illalla Eveliina Taka on tositoimissa lumilautailun big air -karsinnoissa ja illan päättää Naisleijonien ottelu Tshekkiä vastaan.

– Ensimmäinen ja tärkein pointti on, että aukeaako Suomen mitalitili tänään? Siihen on itse asiassa kaksi mahdollisuutta, Porttila toteaa videossaan.

Porttila nostaa ensimmäiseksi mahdolliseksi mitalilajiksi miesten 20 kilometrin yhdistelmähiihdon ja siellä erityisesti Iivo Niskasen. Niskasen taidot perinteisellä hiihtotavalla tiedetään

– Hän on edellisten olympialaisten pronssimitalisti tältä matkalta, ja vaikka sen jälkeen tämä ei ole oikein kulkenut, niin kun Iivo hiihtää, niin taistellaan mitalista. Se on varma, Porttila muistuttaa pointeissaan.

Toiseksi pointiksi Porttila nostaa ampumahiihdon sekaviestikilpailun. Kauden avausviikonloppuna Östersundissa Suomen sekaviesti sijoittui neljänneksi ja Porttila pitää Suomen nelikon mitalimahdollisuuksia realistisina.

– Tämä nelikko ei ole ilman muuta mitalisuosikki, koska siellä on kolme niin kovaa maata, että siinä vaaditaan muilta vähän epäonnea, mutta kaikki on mahdollista ja se on nähty tämän kauden viestikilpailuissa.

– Kun suomalaiset saavat ammunnan kohdilleen eikä tarvitse mennä paljoa varapatruunoille – saatikka sakkoringille – niin miksei mitalikin voisi olla ihan mahdollinen. Realistista on olla siellä kahdeksan parhaan joukossa, arvioi Porttila.

Suomalaisten kisailta päättyy Naisleijonien Tshekki-otteluun. Tshekki on yksi niistä Suomen päävastustajista, joka taistelee USA:n ja Kanadan jälkeen pronssimitalista.

– Nyt nähdään oikeastaan se, mistä asetelmista lähdetään, kun sitten taistellaan mitaleista.

Katso Porttilan pointit kokonaisuudessaan alapuolen videosta.

LUE MYÖS: Antero Mertaranta teki selväksi – tämä suomalaishiihtäjä olisi pitänyt heittää pihalle olympialaisista (UrheiluAreena.fi)