
Seiväshyppytähti Wilma Murto, 26, järjesti keskiviikkona tiedotustilaisuuden Helsingissä, jossa hän paljasti pysäyttävän tiedon.
Loukkaantumisista kärsineelle Murrolle viime vuosi oli hänen huippu-uransa haastavin.
– Loppuvuodesta kun oli tarkoitus valmistautua kilpailemaan, niin psykiatri määräsi minut melko nopeasti sairauslomalle, Murto kertoi Ilta-Sanomien mukaan.
Murto ei kilpaillut hallikaudella lainkaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän jätti hallikauden väliin.
Murron mukaan myös kilpailukausi saattaa käynnistyä hieman myöhemmin normaaliin verrattuna. Kausi voi jäädä myös kokonaisuudessaan väliin.
Murto kertoi, että tämä ei ole helposti ennustettava tilanne. Murrolla on kuitenkin vahva luotto siihen, että hän on mukana kisahommissa kesällä.