Ilona Mononen lähtee 3 000 metrin estejuoksuun yhtenä ennakkosuosikkina alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Norjassa.
Kisatilastossa hän on kakkosena ajalla 9.29,52. Edellä on vain Espanjan Marta Serrano ajalla 9.24,26.
– Mestaruutta lähden ehdottomasti hakemaan. Mutta tyytyväinen olen myös mitaliin, Mononen ennakoi SUL:n tiedotteessa.
– Kuntoni on nousujohteinen. Tein juuri Lahdessa hyvän treenipätkän ja tunnen, että nyt alan olla kisavalmis. Tuntuu siltä, että nyt kisakausi vasta alkaa. Alkukesä oli aika tavalla lämmittelyä, että pääsin sisälle estejuoksuun. Madridin voitto toi itseluottamusta loppukiriin ja henkistä yliotetta Espanjan Serranosta.
– Juoksuni oli jo siinä vaiheessa aika terävää, mutta kun olen nyt tehnyt pari happotreeniä, niin uskon olevani entistä paremmin valmis millaiseen kisaan tahansa, arvioi Mononen.
Alkuerät on vuorossa perjantaina ja finaali lauantaina.































