Tapiolan Honka käytti toisen saamansa ”eräpallon” miesten I Divisioonan välierissä ToPoa vastaan. Honka vei neljännen välieräottelun kolmannen jakson Tero Laitisen koreilla ratkaisevasti 25–13 ja suisti helsinkiläiset kesälaitumille pistein 93–79 (45–49). Honka kohtaa maanantaina 15.4. alkavissa finaaleissa Porvoon Tarmon.
Kolmannessa osaottelussa välieräsarjan avausvoittonsa hakenut ToPo uhkui itseluottamusta ja sai tasaisesti pisteitä koko rotaatioltaan. Helsinkiläiset lähtivät puoliajalle neljän pisteen johtoasemassa.
ToPo johti vielä kolmannen jakson puolivälissä pisteissä 55–58, kun Tapiolan Urheiluhallilla käynnistyi Tero Laitinen show. Laitinen upotti ensiksi kahdella vapaaheitolla ja kakkosella Hongan pisteen johtoon ja jatkoi tykitystään kairaamalla perättäisillä kolmosilla espoolaisjohdon seitsemään pisteeseen.
Honka karkasi Malik Mooren korilla kymmenen pisteen johtoon neljännen jakson alussa, eikä ToPo päässyt enää kolmea pistettä lähemmäs.
– Tekemisemme parani koko ajan matsin edetessä. Kolmannella erässä puolustuksemme oli riittävän kovaa. Tero Laitinen pisti isot korit sisään ja Malik Moore sai Marcus Capersin kuriin, Hongan päävalmentaja Pekka Salminen summasi pelin ratkaisun.
Hongan finaalipaikan varmistajina kunnostautuivat myös tilastojen valossa Moore (25/11/6 syöttöä/5 riistoa) ja Tero Laitinen (17/6). Kesälomille lähtevän ToPon vahvimmat olivat HL Coleman (17/12) ja Elias Kajander (17/4).
Porvoon Tarmo ja Tapiolan Honka aloittavat miesten I Divisioonan finaalit maanantaina 15. huhtikuuta Porvoon Kokonhallilla.