Hiihtoliitto on nimittänyt itselleen uuden toiminnanjohtajan. Pestin ottaa vastaan Marleena Valtasola.

Hiihtoliiton johtokunta kokousti tiistaina 10.12. ja päätti muun muassa uudesta toiminnanjohtajasta. Johtokunta nimitti kokouksessa Marleena Valtasolan Hiihtoliiton toiminnanjohtajaksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Hallintotieteiden ja kasvatustieteiden maisteri Valtasola on toiminut Hiihtoliiton hallintopäällikkönä ja vt. toiminnanjohtajana 6.5.2024 alkaen. Valtasola vastaa organisaation operatiivisesta johtamisesta, hallinnollisesta kokonaisuudesta sekä yhteyksien hallinnasta Kansainväliseen hiihtoliittoon (FIS).

– Työvaliokunta valmisteli toiminnanjohtaja-asiaa johtokunnalle huolella eri näkökulmista. Niin työvaliokunta kuin johtokuntakin totesi yksimielisesti, että Marleena on antanut työnäytteen, jonka pohjalta nimitys on helppo tehdä.

– Marleenan osaaminen on juuri sitä, mitä Hiihtoliitto tässä tilanteessa tarvitsee. Vahva hallinnon osaaminen sekä toimintaympäristön kokemus ja tuntemus niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ovat näyttäytyneet konkreettisina onnistumisina jo tähän asti. Lisäksi olen ollut erityisen vaikuttunut Marleenan asenteesta ja sitoutumisesta, kommentoi Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti Hiihtoliiton tiedotteessa.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote

Lue myös: Ruotsin hiihtotähdestä tuli julki synkkä tieto

Lue myös: Perttu Hyvärisestä hyviä uutisia

LUE MYÖS: Näkökulma: Juhannuksena kuollut Lämäri-elokuvan mies piinasi suomalaisia (KiekkoUutiset.fi)