Jääpalloseura HIFK on tehnyt kaksi jatkosopimusta. Seura tiedotti asiasta maanantaina.
Maalintekijä ja joukkueen kapteenistoon kuulunut Aku Ojanen jatkaa seurassa myös kaudella 2025-2026. Tulevaisuuden lupauksiin kuuluva Iiro Väkiparta on myös laittanut nimensä jatkopaperiin.
– Kiva jatkaa näin hyvässä ja tiiviissä porukassa. Tämän logon kantaminen on aina iso juttu, Väkiparta totesi tiedotteessa.
Ojaselle tuleva kausi on helsinkiläisseurassa jo 16:s. Hän siirtyi Mikkelin Kamppareista HIFK:n riveihin kaudelle 2010-2011.
– Jatko IFK:ssa oli luonnollinen ja itsestäänselvä valinta minulle, ja suullisesti asiat olivatkin selvillä jo keväästä asti, Ojanen paljasti.
– Mielenkiinnolla ja odottavin mielin lähden taas uutta kautta kohti. Viime kaudesta jäi sopivasti hampaankoloon, jotta tänä vuonna voidaan olla taas parempia. Nuori ja kovakuntoinen joukkue motivoi ja ilahduttaa erityisesti, Ojanen iloitsee.
HIFK:lla on kasassa nyt 15 sopimuspelaajaa.





























