Jakartassa käytävissä naisten telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailuissa nähtiin suomalaisväriä, kun Kaia Tanskanen ja Maisa Kuusikko esittivät vakuuttavia suorituksia.

Tanskanen (Jyväskylän Voimistelijat) onnistui neliottelussa erinomaisesti ja varmisti paikkansa finaaliin yhteispistein 50,866. Suoritus toi hänelle myös sijan kuuden parhaan joukossa karsintojen päättyessä.

Permannolla Tanskanen jatkoi vahvaa virettään ja keräsi pisteet 13,166. Tulos oikeutti sijaan 11, mikä tekee hänestä kolmannen varavoimistelijan permantofinaaliin.

– Tein vahvan ottelun, ilman suuria virheitä. Olen siihen tyytyväinen, toivottavasti riittää finaalipaikkaan. Nyt sormet ristiin ja peukalot pystyyn, Tanskanen sanoi voimisteluliiton tiedotteessa.

Maisa Kuusikko puolestaan kilpaili tasaisen varmasti nojapuilla, joilla hän sijoittui 18:nneksi. Vaikka finaalipaikka jäi tällä kertaa haaveeksi, Kuusikon suoritus osoitti jälleen hänen potentiaalinsa kansainvälisellä tasolla.

– Perushyvä suoritus multa tänään nojapuilla. Tästä on taas hyvä lähteä parantamaan, ja viilaamaan yksityiskohtia. Ootan innolla, että pääsen kotiin treenaamaan lisää, ja etenkin että pääsen takaisin taas tekemään neliottelua,summasi Kuusikko.

Suomalaisvoimistelijat tekivät suorituksensa jo eilen, ja päivä päättyi jännitykseen, kun lopullisia tuloksia odotettiin. Nyt on varmistunut, että ainakin yksi suomalainen nähdään loppuviikon finaalissa, mikä on merkittävä saavutus Suomen telinevoimistelulle.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)