Paraurheilijoiden MM-kilpailut alkoivat lauantaina Suomen joukkueelta upeasti Kobessa, Japanissa. Henry Manni taisteli vesisateessa kolmanneksi luokan 34 miesten 400 metrin kelauksessa.

– Aikamoista tunteiden vuoristorataa. Olin paperilla aika hännillä ja alussa oli vähän sutimista eikä suoritus ollut ihan täydellinen. Mutta kyllä mitali nostaa mieltä, Manni sanoi SUL:n tiedotteessa.

31-vuotias Manni on aiemmin saavuttanut paralympiakisoista tai MM-kilpailuista yhteensä kuusi mitalia, mutta niistä on jo tovi kulunut. Mannin aikaisemmat MM-tason mitalit ovat kaikki vuosilta 2013 – 2017.

– Oli kyllä värikäs startti. Maalissa olin neljäs, mutta sitten sain tiedon, että kolmanneksi tullut Ahmed Nawad on hylätty ratarikon vuoksi, totesi Manni.

– Kelaan täällä kolme matkaa. Vielä ovat ohjelmassa 100 ja 800 metriä. Paperilla olen altavastaajan roolissa, mutta se on ihan hyvä paikka lähteä haastamaan, Manni kertoi.

Lähde: SUL

Lue myös:Manchester City -tähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi – hän ei ole Erling Haaland

LUE MYÖS: Suomen mäkilegenda katosi täysin kuvasta – Janne Ahonen myönsi karun totuuden IL:lle (UrheiluAreena.fi)