8mR –luokan MM-regatassa saatiin käyntiin paksun pilvipeitteen ja hetkittäisen tihkusateenkin vallitessa. Pohjoisen puolelle kääntynyt tuuli vaihteli sekä voimakkuudeltaan että suunnaltaan ja niin kilpailijat kuin järjestäjätkin joutuivat olemaan tarkkana koko päivän.

Modernien veneiden kärjessä Hollandia Ruud van Hilstin komennossa otti jälleen päivän avauslähdön ykköstilan. Skotlannin Lafayette oli toinen ja sveitsiläisvene Yquem II kolmas.

Päivän toisessa lähdössä modernien kunniataulukko kääntyi kuitenkin ylösalaisin, kun sveitsiläiset karistivat Hollandian kannoiltaan ensimmäisellä myötätuuliosuudella. Jean Fabren ja alppimaan miehistö kohensi näin asemiaan upean lähtövoittonsa turvin, kun hollantilaiset ja skotit katsoivat Yquem II:n menoa perästä päin. Hollantilaisveneen voitto kokonaiskilpailussa on kuitenkin enää sinettiä vaille valmis.

Päivän yllättäjiä olivat Neptune –kategorian puhdasveriset valkopurjeklassikot. Hollantilainen Falcon Jan Willem Ypma ruorissaan oli koko päivän aivan klassikkojen kärkikastia. Toisessa lähdössä edelle ehti ainoastaan kanadalaisvene Raven. Myös saksalaisvene Anne Sophie viihtyi perjantain kevyemmissä tuulissa hienosti.

Sira Cupin maailmanmestari selvisi perjantaina vakuuttavaan tyyliin. Raven on ollut jokaisessa kahdeksassa osapurjehduksessa nopein klassikko ja Brian Gooderhamin ei välttämättä tarvitse herätellä miehistöään enää lauantain viimeiseen lähtöön. Neljäs peräkkäinen maailmanmestaruus kertoo omaa kieltään rutinoituneen ja taitavan miehistön tasosta.

Harri Roschier varmisteli perjantaina kahdella kakkossijallaan suomalaisvene Lunalle kokonaiskisan kakkostilaa Suomeen. Kuningas Harald joutui päivän molemmissa lähdöissä päästämään suomalaisveneet Siljan ja Lunan edelleen ja taistelu klassisten veneiden pronssimitalista säilyy näin tiukkana loppuun saakka. Norjalaisvene Sira lähtee päätöspurjehdukseen vain pisteen etumatkan turvin Nathalie Ahlströmin Siljaan nähden.

Kasien MM-regatassa purjehditaan lauantaina regatan yhdeksäs ja viimeinen osakilpailu.

LUE MYÖS: Kerttu Niskasen uran loppuminen ällistyttää Ruotsissa – ”Olin todella järkyttynyt” (UrheiluAreena.fi)