Vasta 16-vuotias venäläinen Mirra Andrejeva lähetti tenniksen maailmantähtiin lukeutuvan tunisialaisen Ons Jabeurin, 29, lauluun Australian avointen naisten kaksinpelin toiselta kierrokselta.

Andrejeva ei jättänyt mitään sijaa jossitteluille. Hän pehmitti kolminkertaisen grand slam-finalistin Jabeurin erin 6-0, 6-2. Ottelu oli ohi 54 minuutissa.

Andrejevan potentiaali on ollut toki jo pitempään tiedossa. Hän eteni viime vuonna parhaimmillaan neljännelle kierrokselle Wimbledonissa.

– Olin tosi hermostunut ennen ottelua, mutta näin, että myös hän oli hermostunut. Se auttoi minua jossain määrin. Päätin vain nauttia, koska ottelu oli Rod Laverilla ja vastassani oli pelaaja, josta pidän, Andrejeva on oli kommentoinut.

Andrejeva on maailmanlistalla sijalla 47.

Lue myös:Legendaarinen Suzukan rata ulos Formula ykkösistä?

LUE MYÖS: Jari Porttilan blogi: Niskasten uhkapeli Tourilla (Atleetti.fi)