Susanna Granroth Janakkalasta hyppäsi 130-luokan voittoon hevosella Tanda Hevosopistolla Ypäjällä Criollo Trophyn neljännessä osakilpailussa. Toiseksi kahden vaiheen luokassa ratsasti Emmi-Maria Ojala Porista hevosellaan Harley Hill ja kolmannen sijan vei Raaseporin Jessica Aminoff Billnäs Amorinin satulassa. Criollo Trophyssa on edessä vielä kolme osakilpailua, tässä vaiheessa keulapaikkaa pitää seinäjokelaisratsukko Joni Koivusalo ja Zorlando 33 pisteellä.

Päivän tähti Ypäjällä oli juniori Eveliina Talvio Kirkkonummelta, joka otti LähiTapiola Grand Prix -sarjan osakilpailuvoiton hevosellaan Sol Y Sombra Suomen kokeneimpien ratsastajien kanssa käydyssä tiukassa kilpailussa. Eveliina sai lisäksi juhlia sunnuntaina toistakin luokkavoittoa. Hän ratsasti ykköseksi myös Staffansbergin ponisarjan 110-senttisessä osakilpailussa Adalmina’s Rustyn kanssa. Ratsukko jatkaa sarjan kärjessä 58 pistellä kun neljä sarjan kahdeksasta osakilpailusta on ratsastettu.

Suomenhevosten Seilinpoika-cupin toisessa osakilpailussa ensimmäiseksi ratsasti Maija-Riikka Pellikka hevosella Sirun Oliver Seinäjoelta. Sarjassa johtoon nousi tänään viidenneksi sijoittunut nokialaisratsukko Janina Airikainen ja Poika-Viltti tilillään 30 pistettä. Sarjassa on jäljellä vielä kolme osakilpailua.

Bemer Cupin 120-tasoisessa neljännessä osakilpailussa voiton vei Pia Lidström hevosella Appelflap Oulusta. Kun sarjan kahdeksasta osakilpailusta on hypätty neljä, on johdossa Hämeenlinnan Rosa Mäkelä hevosellaan Talan J.W.B. 44 pisteellä.

Aluechampion-sarjassa 115 senttimetrin esteillä neljännen osakilpailuvoiton vei Ida-Mari Hörkkö hevosella Well Done Candy Raisiosta. Sarjajohdossa jatkaa loviisalaisratsukko Lotte Palmgren ja Louis Piquet 36 pisteellä, jäljellä on neljä osakilpailua.

LUE MYÖS: Lotta Kemppisen treenivideo räjähti somessa – ”Wow” (UrheiluAreena.fi)