Golfin maailmanlistaa vuosikausia hallinnut Tiger Woods on tekemässä paluuta kilpakentille selkäleikkauksen jälkeen. Woods pystyy pitkästä aikaa pelaamaan kivuitta, mutta mies myöntää, ettei hän enää pystypalaamaan samanlaiseen peliin, jota hän huippuvuosinaan esitti.

38-vuotias Woods hallitsi kenttiä lähes suvereenisti vuosikymmenen ajan ja voitti vuosien 1997-2008 välillä peräti 14 major-titteliä. Sen jälkeen häntä ovatvaivanneet loukkaantumiset, eikä julkinen ja sotkuinen avioerokaan varmasti ole helpottanut paineita. Woods kertoi lehdistötilaisuudessaan, että menestykseen vaaditaan nyt eri keinoja kuin aiemmin.

– Tunnen oloni vanhaksi. Kiinalainen poika (14-vuotias Guan Tianlang), joka selviytyi karsinnoista Mastersiin viime vuonna on syntynyt sen jälkeen, kun voitin sen kisan ensimmäisen kerran. Se ei ole ollenkaan siisti juttu. Sellaiseen laji on kuitenkin menossa, seuraavan sukupolven edustaja ovat pidempiä, isompia ja fyysisempiä, Woods mietti.

– Nyt kun olen itse ikääntynyt, en voi enää pelata sillä tavoin, kuin aiemmin. Olin vuosikausia draivien pituustilastossa kakkosena Johan Dalyn jälkeen, mutta nyt asiat ovat muuttuneet dramaattisesti. Minun täytyy perustaa pelini muihin tekijöihin, kuten strategiaan ja kentän hallintaan. Vuosien varrella oppimani lyönnit ovat pitäneet pelini yhtä tasaisena, kuin koko urani ajan.

Parin vuoden kipukierre päättyi leikkauksella

Woodsin loukkaantumiskierre alkoi vuonna 2008, jolloin hän joutui kauden päätteeksi käymään polvileikkauksessakorjauttamassa vasemman polven ristisiteitä. Ongelmia oli myös akillesjänteen kanssa, mutta selkäkivutosoittautuivat suurimmaksi vaivaksi.

– Ennen selkäleikkausta en pystynyt toimimaan lainkaan. En päässyt edes ylös sängystä, en pystynyt tekemäänmitään tavallisia asioita. Polvi- ja akillesjännevaivojen aikana pystyin sentään tekemään jotakin, Woodskertoi.

– Nyt minulla ei ole kipuja. Tälläinen olo minulla on viimeksi ollut reilut pari vuotta sitten.Leikkauksen jälkeen tuntui, kuin olisin saanut elämäni takaisin. Sain tehtyä asioita, tavallisiaaskareita, jotka otin itsestäänselvyyksinä.

Selkäleikkauksessa käyneen Woodsin alkuperäisissä suunnitelmissa oli palata kentille ensi kuussa,Royal Liverpoolin kentällä pelattavassa Open Championshipissä. Kuntoutus fysioterapioineen ja ruokavaliomuutoksineenon kuitenkin tuottanut tulosta, ja Woods tekee paluun jo tällä viikolla pelattavaan Quicken Loans National Tournamentiin.

LUE MYÖS: Lotta Kemppisen treenivideo räjähti somessa – ”Wow” (UrheiluAreena.fi)