Sunnuntainen päätöskierros golfin Euroopan kiertueen rahakkaassa BMW PGAChampionship -kilpailussa Lontoossa ei sujunut Mikko Korhoselta kolmenensimmäisen kierroksen tapaan. Korhonen käytti kierrokseensa 75 (+3)lyöntiä ja kirjasi neljän kierroksen yhteistulokseksi -2.

Tulostaso oli sunnuntaina yleisesti ottaen kolmea aikaisempaa päiväävaisumpi vaikean sään ja haastavan kenttävirityksen ansiosta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Korhosen päivä oli melkoista vuoristorataa. Neljän birdien ohella hän tekiviisi bogia ja yhden tuplan.

”Aika hankalaa oli tänään. Vähän oli vesisadetta siinä alussa ja vieläihan lopussa. Missailin vääriin paikkoihin enkä saanut yhtään tärkeääputtia sisään. Hyviä lyöntejä periaatteessa, mutta marginaalit ovat täällätosi pienet”, Korhonen kommentoi.

”Takaysi oli ihan hyvää peliä, hyökkäys oli päällä, mutta tulosta eioikein syntynyt. Kolme hyvää päivää taas, ei kai tässä auta kuinkärsivällisesti odottaa sitä neljättä.”

Vaikka sijoitus hieman heikkeni sunnuntaina, voi kilpailua pitääonnistuneena. Kisa oli äärimmäisen kovatasoinen ja mukana oli useitamaailman kärkeen lukeutuvia pelaajia maailmanlistan kakkosesta, RoryMcIlroysta alkaen.

Korhonen tulee ansaitsemaan kilpailusta palkintorahaa arviolta noin 40 000euroa. Euroopan kiertueen Race to Dubai -pistelistalla hän vankistaaasemiaan kiertueen finaaleihin jatkavien 60 parhaan joukossa. Ennenkuluvan viikon kisaa hän oli sijalla 44.

Kisan toinen suomalainen, Tapio Pulkkanen (-5), kiri sunnuntaina sijalle26.

Kisan voitto ratkaistaan mitä todennäköisimmin Englannin Danny Willettin(-18) ja Espanjan Jon Rahmin (-17) kesken. Kisa on edelleen kesken, jotensuomalaisten sijoitukset saattavat vielä muuttua.

LUE MYÖS:  Haastattelu: Jussi Jokinen paljastaa Edmontonin mahdollisuuden mestaruuteen (Siniviiva.fi)