Snookerin ranking-turnaus Kiinan Wuhanissa pelataan tänään kahdessa osassa.
Ensimmäisen session jälkeen Kiinan Xiao Guodong johtaa loppuottelua Englannin Gary Wilsonia vastaan lukemin 5-4. Ottelussa pelataan kymmeneen erävoittoon ja voittaja kuittaa palkintorahaa 140 tuhatta puntaa.
Wilson oli ottelussa jo takana 5-3 -lukemin, mutta onnistui hurjalla 116 pisteen sarjalla nousemaan erän päähän ennen iltapäivän taukoa. Yhdeksännen erän lyöntisarjassa Wilson epäonnistui valkoisen asettelussa siniseltä pinkille, niin täysi putsaus jäi tekemättä ja 13 pistettä jäi pyödälle.
Ottelussa Wilson on tehnyt kolme yli 50 pisteen sarjaa sisältäen yhden satasen. Guodong on tehnyt otteluun vain yhden yli 50 pisteen sarjan.
Wilsonille menestys kauden toisessa ranking-turnauksessa on loistava asia, sillä viime kausi meni kokeneelta englantilaiselta täysin penkin alle. Wilson eteni vain kerran puolivälieriin ja MM-turnauksessa lähtö tuli karsintojen finaalikierroksella.
Kiinalainen eteni viime vuonna yhteensä kolmeen arvoturnausfinaaliin.
































