Järjestyksessään 38. Finnderby ratsastetaan Ypäjällä 17.–19.6. Luvassa on yleisön ja ratsastuskansan iloksi jälleen kolmen lajin kilpailu. Ohjelman kärkenä on tänä kesänä kansainvälinen kouluratsastus, jossa mitellään myös senioreiden Pohjoismaiden mestaruudesta. Ypäjän kolmen tähden kisa on maamme kouluratsastajille näytön paikka ja karsinta ennen Suomen joukkueen nimeämistä Rotterdamin EM-kisoihin.
Ypäjällä esiintyvät Kyra Kyrklundin luotsaamana muun muassa Mikaela Lindh Mas Guapollaan. Myös nuoret ja juniorit kilpailevat Ypäjällä PM-karsinnoissa. Lauantain joukkuekisaan ovat Suomen lisäksi ilmoittautuneet Ruotsi ja Tanska. Henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaillaan sunnuntaina.
– Tulossa on yksi korkeatasoisimmista kouluratsastuskilpailuista, mitä Suomessa on koskaan nähty, hehkuttaa kilpailun johtaja ja Hevosopisto Oy:n toimitusjohtaja Petri Meller.
Kouluratsastuskentän pinta on uusittu kivituhka-kumirouheseoksella, joka kestää selvästi paremmin vettä kuin aiempi kentänpohja. Myös katsomotilaa on lisätty kouluratsastusareenalla.
Esteratsastuksessa luvassa on kansainvälinen 140cm:n Grand Prix -luokka lauantaina ja perinteinen derbyluokka kiintoesteineen sunnuntaina. Esteratsukoita saapuu Ypäjälle paitsi kotimaasta, myös Latviasta, Virosta ja Ruotsista. Mukana ovat muun muassa vuoden 2010 Suomen mestari Thomas Ehrnrooth sekä vuoden 2009 Finnderbyvoittaja Maria Heikkilä.
Vaativassa Mannerheim-kenttäkilpailussa ratkaistaan viimevuotiseen tapaan senioreiden kenttäratsastuksen Suomen mestaruus. Salla Aario puolustaa SM-kultaansa Celtas Chibougamaulla. Kenttäkilpailun koulu- ja esteosuudet ratsastetaan lauantaina, ja kisa huipentuu sunnuntaina Ypäjän vaativalla maastoradalla.
































