Lempäälän Bläk Boksin täysi katsomo eli 1 257 katsojaa sai koko rahan edestä, kun Classic kaatoi lauantain kärkiottelussa SPV:n 9-7. Kotijoukkue vajosi ensin neljän maalin johdosta tappiolle, mutta väänsi sitten pisteet itselleen hurjalla kirillä.
Classic kiihdytti heti alussa kolmen maalin johtoon kruununaan Alpo Laitilan 3–0-osuma, joka oli yksi liigakauden upeimmista yhdistelmistä. Pelin puolivälissä Classic johti jo 5-1 Peteris Treksen maalattua kahdesti, mutta Riku Hakasen kavennus varoitti jo Peliveljien heräämisestä.
SPV tuli kolmannen erän alun hurmiossa, ja yhdeksän minuuttia ennen pelin loppua Eemeli Karjanlahti pommitti Peliveljet jo 6–5-johtoon Juuso Keskisen pitkästä poikkipassista. Viimeinen viitonen oli kuitenkin Classicin, kun Ville Lastikka nosti etukulmaan tasoituksen, Eemeli Salin ja Teemu Karppanen herkuttelivat SPV-puolustajalta karanneesta pallosta johtomaalin ja Lastikka iski eron kahteen. Riku Hakanen kavensi vielä, mutta Eetu Sikkisen maalin edestä iskemästä 9–7-maalista eivät vieraat enää toipuneet.
Illan yllätys nähtiin Nurmossa, jossa Jymy yllätti OLS:n maalein 3-2. Mestari Oilers otti jo kymmenennen perättäisen voittonsa murskatessaan vieraissa Hawksin 13-3.
Selvät lukemat nähtiin myös Nokialla, jossa KrP kaatoi LASBin 8-2.
Oilersilla on sarjakärjessä nyt seitsemän pisteen etumatka ottelun vähemmän pelanneeseen Classiciin.
Sarja jatkuu sunnuntaina otteluilla LASB–Nurmon Jymy ja SPV–Nokian KrP.
Lähde: Salibandyliiton tiedote

































