Hyvän alkukauden laskenut Erika Pykäläinen ei pystynyt kasvattamaan maailmancup-pistesaldoaan Semmeringissä. Numerolla 45 startannut Pykäläinen keskeytti laskunsa hieman ennen maalia.
Pykäläinen ei ollut päivän ainoa keskeyttäjä, sillä 66:sta kilpailijasta vain 47 selvitti ensimmäisen kierroksen maaliin asti.Pykäläisen mukaan suuri keskeyttäneiden määrä johtui osittain haastavista olosuhteista.
– Tänään oli hankalat olosuhteet. Laskuun oli vaikea löytää flow’ta, joten siitä tuli enemmän taistelua. Muutama käännös ennen maalia homma lähti vähän lapasesta.
– Emme saaneet tänään parasta pöytään, mutta laskeminen on hyvällä tasolla. Nyt pitää vain vähentää sähläämistä, jotta saan onnistuneita laskuja alle. Niitä lähden hakemaan seuraavina päivinä treeneissä, jotta saan hommasta kiinni ensi viikonloppuna, Pykäläinen kertoo Ski Sport Finlandin tiedotteessa.
Pykäläisen maailmancup-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Slovenian Kranjska Gorassa, jossa suurpujottelu kilpaillaan 3.1.2026.
Kautensa vahvasti aloittanut Pykäläinen on tällä kaudella yltänyt kahdesti maailmancupin pisteille. Hän on sijoittunut 22:nneksi Itävallan Söldenissä ja 19:nneksi Kanadan Tremblantissa.































