Mikko Ilonen kiersi perjantain aamukierroksellaan toistamiseen Pekingin kupeessa Topwin Golf & Country Clubin kentän tulokseen 70, kaksi alle parin. Sijaluvulla 26 torstain jälkeen ollut Ilonen nousi tuloslistalla 17:nneksi, mutta tilanne muuttuu vielä iltapäivän pelaajien tulostasosta riippuen.

Ilonen teki toisena päivänä viisi birdietä ja kolme bogia. Torstaina birkkuja oli kolme, bogeja vain yksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– En saanut perjantaina sitä tulosta kierroksesta irti joka oli tarjolla. Lyöminen oli hyvää, pitkillä mailoilla tuli sellaisia onnistumisia, joita olen kaipaillut. Puttasin tosi vaisusti etenkin etulenkin, jolla olisi pitänyt tehdä tulosta, Ilonen ynnäili tekemisiään.

– Kärki takoo odotetulla tavalla kovaa tulosta. Viikonlopuksi jäikirittävää.

Volvo China Openissa Ilosella on 10 aiemmalla osallistumiskerralla toinen, neljäs ja kahdeksas sija.

Kilpailun kärkeen nousi yhteistuloksella 11 alle Etelä-Afrikan Dylan Fritelli (70-63), johon Ilosella on seitsemän lyöntiä eroa.

Janne Kaske (par) oli kaksi reikää ennen toisen kierroksen loppua niukasti cut-rajan takana. Avauspäivänä tuloksen 74 (+2) pelannut Mikko Korhonen lähti perjantain kierrokselleen kello 8.20 Suomen aikaa.

Lähde: Golfpiste.com

LUE MYÖS: Näkökulma: Mika Lehkosuon lynkkaaminen paljastaa lajisokeuden (FutisUutiset.fi)