Kansallinen estekilpailukausi käynnistyi kahdeksalla luokalla Ypäjällä Arctic Show´n ensimmäisenä kilpailupäivänä. Kauden avaus oli houkutellut osallistujia eri puolilta Suomea Ahvenanmaalta Ouluun, lisäksi mukana oli virolaisia ratsukoita.

130-tasolla hypätyssä pääluokassa, joka oli Kristina Cruises Trophyn ensimmäinen osakilpailu, jaettiin kolme paikkaa huhtikuun alussa pidettävään Agrimarket Tammer Trophy kilpailuun Hevoset 2013 -messujen yhteydessä. Voiton ja paikan Tampereen kisaan vei luokan ainoan tuplanollan hypännyt Emilia Vättö hevosellaan Valentino VI Helsingin Tuomarinkylästä.

Paikan Tampereen messukisaan saivat myös toiseksi sijoittunut Joensuun Petra Heikkinen Tamaran kanssa ja kolmanneksi hypännyt Jukka Rantanen hevosellaan Artos Ypäjältä. Yhteensä yhdeksän ratsukkoa uusi luokan voitosta. Lisää paikkoja Tampereen kisaan on voitettavissa sunnuntain Polaris GP-luokassa, joka alkaa noin kello 17.15. Tästä luokasta mukaan pääsee kolme parasta. Myös sunnuntain Olli Electric Speed Cupin voittaja saa osallistumisoikeuden.

Criollo-juniorisarjassa kauden ensimmäisen voiton veivät Hämeenlinnaan Rosa Mäkelä ja Michelle Noir, toiseksi hyppäsi Roosa Onttonen Tampereelta. Kolmannen sijan otti Bettiina Lahdensivu Ylöjärveltä. Sarjassa kilpaillaan paikoista marraskuun finaaliin, jossa voittaja saa 1 000 euron arvoisen skootterin.

LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi)