Emil Ruusuvuori ja Patrick Kaukovalta joutuivat pettymään tenniksen ATP Challenger -kilpailussa Ranskassa.
Kaksikko hävisi nelinpelin välierissä isäntämaan parille Clement Chidekh/Luca Sanchez erin 6-3, 3-6, 8-10.
Kyseessä oli Kaukovallan uran toinen välieräpaikka ATP Challenger -kiertueella. Ruusuvuori oli myös ensimmäistä kertaa puolivälieriä pidemmällä pelitauon jälkeen.
Aikaisemmin viikolla Ruusuvuori ja Kaukovalta voittivat avauskierroksella kilpailun ykkössijoitetut Hendrik Jebens/Albano Olivetti lukemin 6-4, 7-6(4), ja puolivälierissä yhdysvaltalaiset Trey Hilderbrand/Mac Kiger erin 6-2, 6-2.
Paluuta tekevä Ruusuvuori oli mukana myös turnauksen kaksinpelissä, mutta hävisi ensimmäisellä kierroksella kanadalaiselle Alexis Galarneualle erin 6-7(5), 2-6.
Lähde: Tennisliitto































