Emil Ruusuvuori teki tiistaina paluun tenniskentille US Openissa, mutta suomalaisen taival kauden viimeisessä grand slam -turnauksessa päättyi heti avauskierrokselle.

Vastustajaksi osunut Australian Alexei Popyrin (ATP-36) eteni jatkoon erin 6–3, 6–4, 7–6(7–3).

Ottelun alku oli Ruusuvuorelle vaikea, mutta hän sai juonesta kiinni toisen erän aikana. Suomalainen onnistui murtamaan vastustajan syötön kahdesti ja näytti löytävän jälleen peli-ilonsa. Kolmannessa erässä nähtiin tasainen taistelu, joka ratkesi lopulta katkaisupelissä Popyrinin hyväksi.

Ruusuvuorelle ottelu merkitsi monella tapaa uuden alun. 26-vuotias helsinkiläinen on joutunut kamppailemaan henkisten haasteiden kanssa, ja hän palasi kilpakentille vasta helmikuussa. Kevään jälkeen hän piti yli kolmen kuukauden tauon, eikä esiintynyt kesän aikana lainkaan turnauksissa.

Pitkä tauko peleistä on näkynyt karusti myös Ruusuvuoren ATP-sijoituksessa. Hänen on ATP-rankingissa tällä hetkellä vasta sijalla 752.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)