
Elmo Lakka saavutti minimitavoitteensa Tokion olympiakisoissa juostuaan 110 metrin aidoissa välieräpaikan. Lakka aitoi erässään viidenneksi ajalla 13,48 ja pääsi jatkoon aikavertailun kautta.
Lakka kolhi kahta aikaa, mutta aitoi uransa toiseksi parhaan aikansa.
– Nyt on palautettu suomalainen miespikajuoksu sille tasolle, missä sen kansainvälisissä kisoissa pitäisi vähintään olla, Lakka sanoi SUL:n toimittamassa haastattelussa Tokiossa.
Välierät juostaan heti keskiviikkoaamuna. Lakka näkee siinä itselleen myös etua.
– Aion olla aamulla niin hyvässä iskussa kuin ikinä pystyn olemaan. Siinä on yllätysmahdollisuus ihan selkeästi, kun palautumisaikaa jää sen verran lyhyeksi, Lakka arvioi.
Keskiviikkona Lakka jahtaa uutta Suomen ennätystä. Kesäkuun alussa hän rikkoi Arto Bryggaren Los Angelesin 1984 olympiafinaalissa aitoman Suomen ennätyksen juostuaan uudeksi SE-ajaksi 13,31. Sama tulos todennäköisesti riittäisi finaaliin.
– Finaalipaikka edellyttää varmasti sinne 13,30:n pintaan menevää aikaa ja olisihan se kivaa pudottaa ennätys 13,2-alkuiseksi, Lakka arvioi.
Lakka ilmoitti pitävänsä finaalipaikkaa realistisena tavoitteena.
Teksti: Otto Palojärvi, Tokio