Ella Junnila koki katastrofin Tokion MM-kisoissa. Junnila jäi ilman tulosta korkeushypyn karsinnassa.

Junnilan kaikki kolme hyppyä epäonnistuivat avauskorkeudesta 183.

Junnila on ylittänyt tällä kaudella parhaimmillaan 188. Hän ponnisti viime vuonna Suomen ennätyksen 197.

MM-kisakausi on kuitenkin kulkenut pitkälti pettymyksestä toiseen.

– Tämän kesän kantava teema on ollut ”katastrofi kerrallaan”, Junnilan valmentaja ja puoliso Mikko Rummukainen kertoi Ylen haastattelussa.

Rummukaisen mukaan Junnilan verryttelyhypyt olivat vielä näyttäneet hyviltä Tokiossa.

– Mutta en tiedä, tapahtuiko verryttelyssä jotain, koska elekielessä tapahtui jotain ja Ella muuttui hyvin vakavaksi.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)