Ella Junnilan tie Tokion MM-kilpailuissa tyssäsi torstaina korkeushypyn karsintaan. Junnilan kolme yritystä aloituskorkeudesta 183 eivät tuoneet ylitystä.
Junnilalle ilman tulosta jääminen oli ankara pettymys. Hän ylitti kahdessa edellisessä kilpailussaan ennen Tokion kisoja 188.
– Varovaista. Ei vaan kroppa kestänyt hyppäämistä, Junnila kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Junnila vahvisti, että kipuja oli ja että häneltä oli irronnut maaliskuussa pala nilkan luusta.
– Tehontuotto ja irtiottokyky ovat hyviä. Minä tiesin, että ne ovat hyvät, kun ne ovat sitä olleet. Mutta sitten, kun mennään itse hyppäämiseen, siinä on sellaisia elementtejä, jotka vaativat keholta vähän enemmän ja se ei nyt sitten tänään kestänyt.
































