Ella Junnilan suoritustaso korkeushypyssä ei tänä vuonna ole vakuuttanut. Kalevan kisoissakin hän hävisi Ella Mikkolalle, joka ylitti ennätyksensä 190.

Mutta Sportivo TV:n haastattelussa Junnila vakuutteli olevansa suorituksiinsa tyytyväinen. Hän ylitti 186.

– Hyppääminen meni eteenpäin. En mä sentteihin ole vielä tyytyväinen. Pyrin voittamaan, mutta Ella oli tänään vaan parempi.

– Ne askeleet, jotka toivoin, että saisin aikaiseksi Tampereen kisojen ja Kalevan kisojen välillä, niin ne tuli otettua. Miten ne saadaan kovemmassa vauhdissa näkymään, se ottaa oman aikansa, Junnila jatkoi.

Kovemmissa vauhdeissa on tarkoitus edistyä tulevissa kisoissa. Syytäkin on, koska Tokion MM-kisoihin on aikaa reilu kuukausi.

– Mä lähden ensi viikolla Puolaan kisaamaan. Tarkoitus on työstää siellä, että saataisiin kovempaa vauhtia työstettyä vähän enemmän sisään. Sitten Ruotsi-otteluun ja sitten MM-kisoihin, Junnila kertoi.

– Rakennetaan sitä hyppyä. Nyt siinä on päästy jo tosi pitkälle. Kun kesään lähdettiin, oli tosi kaukana optimaalisesta. Että ollaan saatu näinkin hyvää tulosta pihalle, niin mä olen tosi tyytyväinen valmennustiimiin siitä, Junnila jatkoi tilanteensa kehityksestä.

Junnila korostaa, ettei huoleen ole aihetta.

– Kyllä mulla on vakaa itseluottamus siihen, että ne paremmat korkeudet on siellä tulossa. Kun saadaan ne pienet palaset tapahtumaan joka hypyssä kisoissa.

Mikä on Junnilan tavoite sitten Tokion MM-kisoissa?

– Kyllä mä totta kai tavoittelen siellä finaalipaikkaa. Tässä ollaan hirveästi tehty töitä sen eteen, että sinne finaaliin päästäisiin. En mä aio sen suhteen luovuttaa. Niitä kohti. Katotaan siellä sitten tarkemmin, hän vastasi.

Viime vuonna Junnila ylitti Suomen ennätyksen 197. Pariisin olympiakisoissa hän hyytyi kuitenkin karsintaan.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)