
Elina Lampela oli Suomen ainoa edustaja naisten seiväsfinaalissa, kun hallitseva Euroopan mestari Wilma Murto pitää taukoa kilpailuista. Lampela oli EM-finaalissa hienosti neljäs uudella ennätyksellään.
Lampela pudotti ainoana kilpailijana aloituskorkeuden 430, mutta klaarasi sen selvästi toisella yrityksellään. Seuraavan korkeuden 445 Lampela selvitti ensimmäisellään.
Viikko sitten uudeksi halliennätyksekseen 460 hypännyt Lampela selvitti toisellaan 455. Seuraavaksi rima hilattiin jo Lampelan ennätyslukemiin, kun se nostettiin korkeuteen 465, joka oli Lampelan uusi ennätyskorkeus sisä- ja ulkoradat huomioon ottaen. Lampelan ulkoratojen ennätys on 463.
Lampelan ensimmäinen yritys oli jo lupauksia herättävä ja hän ylitti korkeuden komeasti toisella yrityksellään. Sama toistui seuraavassa ennätyskorkeudessa 470.
Lampela yritti vielä kolme kertaa korkeudesta 475, muttei päässyt yli. Ainoana korkeuden ylittivät Sveitsin Angelica Moser ja Slovenian Teja Suter. Korkeuden 470 ylitti Lampelan lisäksi myös Ranskan Marie-Julie Bonnin, joka nappasi lopulta pronssin paremmalla sarjalla.
Lampela sijoittui lopulta neljänneksi. Kyseessä oli hänen toinen EM-nelossija, sillä myös kaksi vuotta sitten hän oli neljäs.
Voiton vei Moser, joka ylitti ensimmäisellään 480, joka oli myös Wilma Murron voittotulos kaksi vuotta sitten. Suter yritti kolme kertaa 480:stä, muttei onnistunut ylittämään korkeutta. Kaksi vuotta sitten Suter jäi niin ikään toiseksi tuloksella 475.