
Koripallon NBA-sarjan Chicago Bullsin ehdoton ykköstähti, takamiesLonzo Ball, on joutunut kamppailemaan polvivaivojen kanssa jo pitkään. Nyt vaikuttaa pahasti siltä, että Ballilta saattaa jäädä koko alkanut kausi väliin.
TakamiesLonzo Ballrikkoi polvensa tammikuussa 2022. Alunperin hänen piti olla 6-8 viikkoa sivussa meniskirepeämän johdosta, mutta lopulta tilanne eteni siihen, että Ballin polvi ei kestänyt rasitusta ja hän joutui jättämään koko loppukauden 2021-22 väliin.
Hänelle tehtiin artroskopinen debridementti samaan polveen syyskuussa ennen kautta 2022-23, mutta polvi ei ehtinyt kuntoutua taaskaan ennen kuin Ballin NBA-joukkue Chicago Bullsin kausi oli ohi.
Bullsin koripallotoimintojen varatoimitusjohtajaArturas Karnisovaskertoi aiemmin tällä viikolla, että Ballin odotetaan jättävän väliin myös alkanut kausi.
– Harjoituskaudella oletamme, että hän ei palaa ensi kaudella ja hän jatkaa toipumistaan. Jos hän tulee takaisin, se olisi hienoa.
Ballia kolmas toimenpide samaan polveen viiden vuoden aikana sen sijaan turhauttaa.
– Päätavoitteeni on ollut palaamisessa kentälle ja pääsemiseen paikkaan, jossa voin liittyä takaisin joukkuetovereideni joukkoon. Olen varma, että nämä seuraavat askeleet ovat paras tie eteenpäin.
– Perheeni, ystävieni tuki, fanit ja lääkintähenkilökunta koko toipumiseni ajan on se, mikä liikuttaa minua eteenpäin. En malta odottaa, että pääsen takaisin siihen, mitä rakastan eniten – koripallon pelaamiseen.
Lue myös:HS: Onko Helsingin epäonninen areenahanke nytkähtämässä eteenpäin?