
Eemil Helander juoksi lauantaina 5 000 metrillä kymmenenneksi ajalla 13.46,82 Ranskan Maisons-Laffitte´ssa.
Helanderin ennätys on 13.40,15. Hän juoksi sen kaksi vuotta sitten Espoossa voittaessaan U23 EM-kisojen hopeaa.
– Parempaan päin olen menossa. Talven hallikisoissa oli vielä väsymystä, mutta nyt askel rullaa jo paremmin, Helander kommentoi SUL:n tiedotteessa.
– Liikaa porukkaa oli, kun kaikki olivat vielä etukäteen samantasoisia. En aluksi saanut toivomaani juoksupaikkaa, vaan jouduin parantelemaan sijoitustani kilometrin juoksun jälkeen, jotta pääsisin 13.40:een tähtäävään vauhtiin. Se verotti jonkin verran voimia, joita olisin tarvinnut viimeisillä kierroksilla.
Helanderin väliaika 3 000 metrin kohdalla oli 8.15, kun toiveissa oli 8.12.
– Se ero tuli jo heti alkuruuhkassa. Nyt seuraava tavoite on Paavo Nurmi Games Turussa.
Lähde: SUL:n tiedote