Suunnistuksen pitkän matkan MM-kilpailut Kuopion Neulaniemessä tarjosivat yleisölle todellista suunnistuksen ilotulitusta – jännitystä, virheitä, romahduksia ja vahvoja nousuja.

Naisten kilpailussa käytiin tiukka kaksintaistelu Ruotsin Tove Alexanderssonin ja hallitsevan maailmanmestarin, Sveitsin Simona Aebersoldin välillä. Jo varhain oli selvää, että mestaruus ratkeaa tämän kaksikon kesken. Kärki vaihtui useaan otteeseen, ja Alexandersson vaikutti olevan matkalla päivän toiseen kultamitaliinsa – kunnes tapahtui käänne.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Radan loppuosalla Alexandersson sortui kahteen peräkkäiseen virheeseen. Ensin tuli iso pummaus rastille 19 ja heti sen perään uusi virhe seuraavalla rastilla. Näiden koukkausten myötä kärkipaikka karkasi käsistä, ja Aebersold pääsi iskemään. Sveitsiläinen tuli maaliin maailmanmestarina yhdeksän sekunnin erolla Alexanderssoniin.

Kolmanneksi ylsi Norjan Andrine Benjaminsen, joka piti kovaa vauhtia, muttei pysynyt kärkikaksikon tahdissa loppuun saakka.

Miesten kilpailu näytti puolimatkassa olevan toisinto keskimatkasta: Norjan Eirik Langedal Breivik johti ja maanmies Kasper Harlem Fosser seurasi. Breivikin suoritukseen tuli kuitenkin dramaattinen romahdus pitkällä reitinvalintavälillä, ja hän keskeytti pettyneenä.

Fosser käytti tilanteen hyväkseen ja nappasi selkeän voiton. Hänen suorituksensa oli tasapainoinen ja erityisesti loppupuolisko oli vakuuttavaa tekemistä. Ruotsin Martin Regborn kiri toiseksi ja Sveitsin kokenut konkari Matthias Kyburz kolmanneksi.

Ratamestari Jarmo Puttosen suunnittelemat radat keräsivät kiitosta vaativuudestaan. Naisten 13,3 kilometrin ja miesten 16 kilometrin reitit pakottivat suunnistajat itsenäiseen ajatteluun ja tekivät suurten letkojen muodostumisen vaikeaksi – juuri kuten pitkällä matkalla pitääkin.

Suomalaiset jäivät kärjestä, mutta esittivät kelvollisia suorituksia kotiyleisön edessä. Naisten sarjassa Venla Harju sijoittui kuudenneksi ja Ida Haapala kahdeksanneksi. Miesten paras suomalainen oli Miika Kirmula, joka oli kuudes, ja Akseli Ruohola täydensi suomalaispanosta yhdeksännellä sijallaan.

LUE MYÖS: Arttu Wiskari haukkui NHL-seuran logon lyttyyn: “Näyttää, että olisin tehnyt kännissä 12-vuotiaana kuviksen tunnilla” (Atleetti.fi)