Olympialaiset ovat perinteisesti täynnä tarinoita. Filippiinien curling-joukkue on kovaa vauhtia kirjoittamassa uutta lukua kirjaan.
Filippiinien curling-joukkue voitti esikarsinnat puhtaalla pelillä ja eteni joulukuussa pelattavaan viimeiseen olympiakarsintaturnaukseen. Filippiinien matka olympiakisojen porteille on ollut monivaiheinen. Monet muistavat Jamaikan kelkkailujoukkueen Calgaryn kisoista 1980 ja Filippiinien curling-joukkue on tekemässä hieman vastaavanlaista tarinaa.
Curling ei ole yllättäen noussut trooppisen Kaakkois-Aasian maan uudeksi suosikkilajiksi, vaan Filippiinien maajoukkue koostuu Sveitsin ja Filippiinien kaksoiskansalaisista, jotka asuvat ja harjoittelevat Sveitsissä.
Filippiinien maajoukkueen tarinan keskeinen hahmo on 43-vuotias Alan Frei. Frei oli vuosina 2004-14 kokenut 50 epäonnistunutta yritysviritelmää ja kahdeksan epäonnistunutta startupia, kunnes osui vihdoin kultasuoneen. Vuonna 2014 hän perusti seksivälineitä ja alusvaatteita myyvän verkkosivuston, josta tuli hyvin suosittu.
Kuusi vuotta myöhemmin hän möi enemmistöosuutensa firmasta tullen välittömästi monimiljonääriksi. Ilouutiset vaihtuivat kuitenkin nopeasti, kun lääkäri varoitti Freita ylipainoisuudesta, joka saattaa viedä hänet hautaan ennen aikojaan.
Frein isä sekä isoisä olivat kuolleet varhaisessa vaiheessa ylipainon vuoksi, joten hän päätti tehdä asialle jotain. Hän valjasti managerinsa tutkimaan, missä lajissa olisi helpointa päästä mukaan olympialaisiin.
Managerin tutkimustuloksen perusteella maastohiihto tarjosi helpoimman tien kisoihin. Frei aloitti maastohiihdon harjoittelemisen yksityisopettajan avulla, mutta huomasi lajin liian vaikeaksi.
Samaan aikaan filippiiniläistaustaiset veljekset Marc ja Enrico Pfister sekä niin ikään filippiiniläisjuuret omaava Christian Haller etsivät neljättä pelaajaa curlingin ”filippiiniläisjoukkueeseen”. Haller huomasi Frein mainoksen, jossa hän pyysi apua päästäkseen olympialaisiin osana painonpudotusprojektiaan. Hän kutsui projektiaan ”Ylipainoisesta olympialaisiin”.
Haller pyysi ”Dildo-Alanina” sveitsiläismediassa tunnettua Freita mukaan joukkueeseen. Pfisterit olivat olleet Sveitsin MM-joukkueessa vuosina 2016 ja 2018 ja Marc Pfister taisteli olympiapaikasta 2018 kisoihin, mutta sairastui syöpään ja olympiahaaveet kariutuivat. Haller oli puolestaan kaksinkertainen nuorten MM-mitalisti.
”Dildo-Alanin” alku curlingissa ei ollut kovin vakuuttava, sillä hän kaatui heti jäälle päästyään.
– En ikinä unohda sitä. Tulin curling-halliin ja näin Alanin kypärä päässään, mutta harjoitusten jälkeen ajattelin, että miksipäs ei? Hänellä oli silmissään kiiltoa, Enrico Pfister kertoi The Starin haastattelussa.
Frei ei antanut vaikean alkunsa häiritä, vaan palkkasi itselleen henkilökohtaisen curling-valmentajan ja antoi vastineeksi valmentajalle neuvoja yrittäjyydestä.
Kovan harjoittelun tuloksena nelikko voitti helmikuussa Aasian talvikisoissa kultaa ja eteni myös olympialaisten esikarsinnoista puhtaalla pelillä varsinaisiin olympiakarsintoihin. Yhtäkkiä curlingista tuli Filippiineillä puheenaihe ja presidentti Ferdinand Marcos Jr. kutsui miehet maahan ja media piiritti joukkueen jäseniä.
Joulukuussa pelattavista karsinnoista kaksi maata etenee olympialaisiin. Filippiinien lisäksi kisapaikasta taistelevat USA, Kiina, Japani, Alankomaat sekä Aasian kisojen finaalissa Filippiineille taipunut Etelä-Korea.
Jamaikan kelkkailujoukkueesta tehtiin aikoinaan menestyselokuva ja samanlaiset ainekset ovat olemassa myös Filippiinien curling-joukkueessa, kun seksikauppias, pankkiiri, sähkömies ja muurari taistelevat paikasta ensi talven olympialaisiin.
Pääsi Filippiinit kisoihin tai ei, niin yhden tavoitteen Frei on jo täyttänyt. Olympiaunelman avulla hän on karistanut itsestään jo 27 kiloa.
– Tämä on se, joka ajaa minua. Kuvittele, jos Filippiinit pääsisi olympialaisiin curlingissa. Millainen hullu tarina se olisikaan, Frei makusteli Inside Curlingin haastattelussa.































