Brittiläinen uimari Dan Jervis on tullut ulos kaapista. Jervis kertoi BBC:n podcastissa olevansa homoseksuaali.

25-vuotias Jervis valmistautuu parhaillaan uransa kolmansiin kansanyhteisöjen kilpailuun. Walesilainen on kaksinkertainen kansainyhteisön kisojen mitalisti 1500 metrin vapaauinnista. Viime vuoden olympialaisissa hän sijoittui samalla matkalla viidenneksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Hän kertoi BBC:n podcastissa, että oli puntaroinut päätöstä mielessään. Lopulta hän päätti ottaa härkää sarvista.

– Katson peiliin ja pidän siitä kuka olen. Se oli asia, joka oli vaivannut minua takaraivossani. Luulin olevani biseksuaali ja minulla oli tyttöystävä jota rakastin, mutta kolmisen vuotta sitten ymmärsin, että minun on käytävä tämä asia läpi.

– Se ei vaikuttanut uimiseeni, mutta minuun ihmisenä. Kuulostaa aika äärimmäiseltä, mutta en nauttinut elämästäni. Hymyilin, mutta jotain puuttui, joka tekisi minut kunnolla onnelliseksi, Jervis kertoi.

Lue myös: Uimari kertoi tulleensa huumatuksi MM-kisoissa – ”Tapahtuu useammin kuin luulisi”

Lue myös: Suomalaisuimari lopettaa uransa – edusti Suomea kahdesti olympialaisissa

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)