Brasilian kultakausi miesten lentopallossa sai jälleen jatkoa, kun viimeisen vuosikymmenen tähtijoukkue voitti Kuuban 3-0 MM-kisojen loppuottelussa Roomassa myöhään sunnuntai-iltana. Brasilian kokeneet pelaajat eivät antaneet Kuuban nuorille lahjakkuuksille mitään mahdollisuuksia ja ottivat erät 25-22, 25-14 ja 25-22.
Yrittivät kuubalaiset finaalissa mitä tahansa, niin huippukovalla Brasilialla oli siihen aina vastaus. Tämä oli maiden ensimmäinen kohtaaminen arvokisojen finaalissa. Viimeisestä yhdeksästä keskinäisestä pelistä Brasilia on voittanut kahdeksan.
Brasilian pelaajista Giba, Dante ja Rodrigao olivat voittamassa MM-kultaa myös vuosina 2002 ja 2006. He sivuavat näin Italian Andrea Gardinin, Marco Braccin, Ferdinando de Giorgin ja Andrea Gianin saavutusta.Italialaiset olivat maailmanmestareita 1990, 1994 ja 1998.
– Olen aivan haltioissani, kun voitin kolmannen kultamitalini MM-kisoissa. Me pelasimme jännittävän loppuottelun emmekä antaneet Kuuballe mahdollisuuksia nousta peliin mukaan. Tämä on upea tulos minulle ja koko Brasilialle, mutta nyt meidän seuraava tavoitteemme on Lontoon olympiakisat, Rodrigao totesi.
– Meidän joukkueellamme on kyky ratkaista vaikeat tilanteet ja se on varmasti yksi menestyksemme salaisuuksia. Me pelasimme yhtenäisenä kuin joukkue tai perhe ja se on syy voittoomme, Brasilian kapteeni Giba arvioi.
– Tämä maailmanmestaruus merkitsee minulle paljon, koska tämä on minun viimeiseni. Nämä juhlat pysyvät minun muistissani koko elämäni, Giba sanoi.
– Me pelasimme upean ottelun hyvää joukkuetta vastaan. Olen hyvin iloinen siitä, miten joukkueeni esiintyi ja miten vahvasti Visotto pelasi. Kuuban nuori joukkue joutui pelaamaan erittäin vahvaa vastustajaa vastaan ja meidänkin täytyi pitää tunteet kurissa. Meillä oli turnauksessa vaikeuksia, mutta me päätimme sen hyvään otteluun. Tämä on uskomaton ryhmä, joka pystyy kehittämään itseään kovalla työllä ja harjoittelulla. Tällä voitolla nousimme Italian rinnalle kolmen maailmanmestaruuden joukkueena. Italia oli aikoinaan meille suuri esikuva, Brasilian päävalmentaja Bernardo Rezende kertoi finaalin jälkeen.
































