Legendaarinen Bermudan tennisturnaus pelattiin lauantaina Helsingin Kalastatorpalla. Tänä vuonna turnaus järjestettiin jo 44. kerran.

NHL-tähdet kokoon keräävä turnaus järjestettiin ensi kertaa jo vuonna 1981. Ensimmäiset 10 vuotta turnaus pysytteli vielä niin sanotusti otsikoilta piilossa, mutta toiminta on sittemmin kasvanut vuosi vuodelta.

Kaiken laittoi aikoinaan alulle legendaarinen urheilutoimittaja Hannu ”Möttö” Miettinen. Hän toimi pitkään turnauksen puuhamiehenä ja ehti nähdä Bermudan huikean kasvun, kunnes nukkui pois vuonna 1996.

Aluksi turnauksessa pelattiin myös kaksinpelejä, mutta vuodesta 1996 lähtien turnauksessa on nähty vain nelinpelejä. Tämän vuoden turnaus huipentui kello 15 alkaneeseen loppuotteluun.

Tämän vuoden turnaukseen osallistuivat suomalaisista entisistä ja nykyisistä NHL-tähdistä muun muassa Mikael Granlund, Stanley Cup-voittaja Anton Lundell, Teemu Selänne, Valtteri Filppula, Juha Jääskä sekä Niklas Hagman.

Bermudalla on tätä nykyä myös laajempi merkitys, sillä turnauksesta kertyneet tuotot ohjataan lasten mielenterveyden hoitoon Lastenklinikoiden Kummien kautta.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)