Italian ympäriajon 13. etappi Sanremosta Cuneoon oli jälleen Jussi Veikkasen johtaman Groupama-FDJ:n juhlaa, kun sen kiriajaja Arnaud Demare puristi kolmannen etappivoiton. Ranskalaisjoukkueen kaikki ajajat tekivät kapteenilleen koko etapin ajan valtavasti töitä. Se palkittiin voitolla ja vain Demaren keskeytys voi viedä häneltä pistekilpailun voittoa.
150 kilometrin etappi alkoi jälleen kovalla tykityksellä irtiottoihin. Mukana yrityksissä oli myös Jaakko Hänninen. Kun matkasta oli jätetty taakse reilu 10 kilometriä, kärkeen muodostui viiden ajajan ryhmä. Kun kokoonpano tyydytti pääjoukkoa, sen annettiin mennä parhaimmillaan noin kuuden minuutin päähän. Sen jälkeen kirimiesten joukkueet aloittivat vetää eroa pienemmäksi. Viiden ajajan ryhmä pieneni neljään mieheen, mutta sen meno jatkui vahvana.
Kun maaliin oli matkaa vajaa 30 kilometriä, pääjoukko katkesi kovassa vedossa yllättäen kahteen osaan. Takimmaiseen pääjoukon osaan jäi Jaakko Hännisen lisäksi sellaisia nimimiehiä kuten Thomas de Gendt, Richie Porte ja Simon Yates. Ryhmä oli lähes 50 ajajan suuruinen. He jäivät lähes kahdeksan minuutin päähän voittajasta.
Mutta pääjoukon ensimmäinen ryhmä veti kovaa neljän ajajan irtiottoa kiinni. Takaa-ajo onnistui lopullisesti vasta viimeisen kilometrillä. Silloin oli karkulaisten viimeinenkin ajaja tullut kiinni. Kaikki kirisuosikit pääsivät aloittamaan kirinsä hyvistä asemista. Mutta kukaan ei voinut ranskalaiselle Demarelle mitään. Ilman hyviä vetomiehiä ajanut saksalainen Phil Bauhaus (Bahrain Victorious) tuli toiseksi ja Mark Cavendish (Quick-Step Alpha Vinyl Team).
Etapin tulokset eivät sekoittaneet kokonaiskilpailun järjestystä. Sen sijaan ranskalaisen Romain Bardetin (Team DSM) sairastuminen ja keskeyttäminen oli kova isku hänelle itselleen sekä joukkueelleen. Hyvään kuntoon jälleen päässyt Bardet oli kokonaiskilpailun neljännellä sijalla ja oli taistelemassa kokonaiskilpailun voitosta. Tavoitteet romuttuivat vatsaongelmiin.
Kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa espanjalainen Juan Pedro Lopez.
Lauantaina ajetaan lyhyehkö 147 kilometrin etappi Santenasta Torinoon. Mäkiselle etapille mahtuu viisi luokiteltua nousua. Nousumetriä kertyy 3000.
Lähde: TWD-Länkenin tiedote
































